Länsi-Savo: Eläinlääkäri varoittaa ulkomailta tuoduista löytölemmikeistä – Kissasta levisi lapseen sienitartunta
Ulkomailta tuotuja kulkukoiria ja -kissoja tuodaan Suomeen muun muassa Virosta, Venäjältä ja Romaniasta.
Oireetonkin kissa saattaa levittää harmillista sieni-infektiota. Kuvan kissa ei liity Savonlinnan tapaukseen. Kuva: Antti RaatikainenSavonlinnalainen eläinlääkäri Taru Hirvonen varoittelee Länsi-Savo -lehden haastattelussa ulkomailta, huonoista oloista pelastettujen lemmikkien hankinnasta. Niitä tuodaan Suomeen esimerkiksi Virosta, Venäjältä, Romaniasta ja Espanjasta.
"Itse auttaisin koiria paikan päällä, enkä toisi niitä Suomeen. Ongelmat siellä paikan päällä eivät vähene, vaikka koiria Suomeen tuotaisiinkin", hän sanoo lehdessä.
Esimerkiksi Savonlinnassa löytökissasta tarttui uudessa kodissa alle 10-vuotiaaseen lapseen sienitartunta. Sen aiheutti microsporum canis -sieni.
Kissan epäillään olevan peräisin Venäjältä, mutta se oli rokotettu, leikattu ja sirutettu asianmukaisesti löytöeläinhoitolassa Suomessa. Sienitartunta ei käynyt hoitolassa ilmi, koska kissa oli oireeton taudinkantaja.
Tartunnan saaneelle lapselle tuli kasvoihin ja rintakehään rengasmaista ihottumaa.
Suomen Kissaliiton verkkosivuilla kerrotaan, että kyseinen infektio voi aiheuttaa lapselle pahimmillaan pysyvän kaljuuntumisen tulehdusalueella.
Ihottuma ehti tarttua myös perheen koiraan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
