Viihtyminen pidentää työuraa
Työssä viihtyminen on melkein joka toiselle tärkein syy työuran pidentämiseen, selviää MT:n teettämästä tutkimuksesta. Raha eli tulojen säilyttäminen ja eläkkeen kartuttaminen on tosin tärkein täpärästi vielä useammalle.Eläkeikää lähestyvillä eli yli 55-vuotiailla suurimmat syyt työssä jatkamiseen ovat raha – tulojen säilyttäminen ja eläkkeen kartuttaminen – ja se, että työssä viihtyy paremmin kuin joutilaana.
Sama pätee niihin, jotka jo ovat työuran jatkeella. He perustelevat jatkamista hiukan enemmän työssä viihtymisellä.
Työssä viihtymiseen on laskettu työstä pitämisen lisäksi sellaisia harvemmin esitettyjä syitä kuin ”on jotain tekemistä”, työn liittyminen harrasteisiin ja se, että puoliso jatkaa töissä.
Alle 55-vuotiaista noin joka neljäs näkee työuran pidentymisen ulkoa annettuna asiana. Syy on joko maan taloustilanne tai sitä ei tiedetä.
Maaseudun asukkaat perustelevat muita useammin todennäköistä työuran pidentymistä työllä itsellään. Raha on useimmin peruste kokoomuksen ja vihreiden äänestäjille.
Eläkkeelle jäämistä jouduttavat puolestaan terveyssyyt ja vapaa aika – ja yksinkertaisesti eläkeiän täyttyminen. Joka toinen haluaisi keventää työtään jo ennen eläkeikää.
Gallup Elintarviketieto selvitti suomalaisten työura-aikomuksia syyskuun puolivälissä Maaseudun Tulevaisuuden toimeksiannosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

