EU:n budjettivääntö jatkui läpi yön
BRYSSEL (MT)
EU-maiden päämiehet valmistautuivat torstai-iltana koko yön kestävään vääntöön unionin seuraavien seitsemän vuoden budjetista.
Maaseudun Tulevaisuuden mennessä painoon johtajat saivat käsiinsä Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman Van Rompuyn viimeisen kompromissiesityksen.
MT:n tietojen mukaan esitys leikkaisi EU:n seitsemän vuoden kokonaisbudjettia vajaalla sadalla miljardilla eurolla komission alkuperäiseen esitykseen verrattuna. Maatalouden osalta lopputulos oli jäämässä lähelle Van Rompuyn edellistä esitystä.
Nykyiseen tasoon verrattuna Euroopan viljelijät joutunevat tulevalla seitsenvuotiskaudella tyytymään noin 50 miljardia alhaisempaan pottiin.
Tuloksia EU-kokouksesta odotetaan varhain tänä aamuna tai viimeistään illalla.
Huippukokouksen jälkeen rahoituskehykset vaativat vielä Euroopan parlamentin hyväksynnän. Mepit ovat uhanneet kaataa kehyksen, jos leikkaukset ovat liian suuria.
MT:n verkkolehti seuraa budjettineuvotteluja viikonlopun yli.
Euroopan viljelijäjärjestöt vetosivat vielä keskiviikkona EU-maiden päämiehiin maataloustukien säilyttämiseksi vähintään nykyisellä tasollaan.
”Leikkaukset maataloustukiin vaarantaisivat ruokaturvan ja miljoonien työpaikkojen säilymisen”, EU:n tuottajajärjestön Copan puheenjohtaja Gerd Sonnleitner varoitti.
Copa-Cocegan mielenilmaukseen osallistui reilut 400 viljelijäjärjestöjen edustajaa eri puolilta Eurooppaa. Suomalaisista tuottajajärjestöistä mukana oli 13 hengen delegaatio.
”Maatalousbudjetti on vain prosentin EU:n bruttokansantuotteesta, mutta se takaa kuluttajille turvallisen ja edullisen ruuan saatavuuden sekä pitää huolta maaseutualueiden kehityksestä ja ympäristöstä”, tuottajat painottivat yhteisessä julistuksessaan.
Tuottajajärjestöjen mukaan elintarvikeala on Euroopan suurin talouden sektori, joka työllistää kaikkiaan lähes 40 miljoonaa ihmistä.
EU käytti viime vuonna maatalouden tukemiseen puolet budjetistaan eli noin 57 miljardia euroa. Suomen osuus maatalouspotista oli vajaat 800 miljoonaa euroa.
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
