KasvisruokaaTassulan tapaan
Suomalaiset piirroshahmot valtaavat uutta reviiriä jo toisen keittokirjan muodossa. Angry birdsien Pahojen possujen munakirjan aloittama trendi saa jatkoa, kun Mauri Kunnakselta on ilmestynyt Tassulan iloinen keittokirja.
Tassulan keittiössä keskitytään kasvisruokiin ja leivontaan tuttujen piirroshahmojen seurassa.
Totta se on, että esimerkiksi kaalimaan vartijan salaatti kuulostaa paljon kiinnostavammalta kuin pelkkä kaalisalaatti, varsinkin, kun reseptin kuvituksessa ärheä vampyyri on saanut kunnian kyykistellä kaalimaan vahtina.
Resepteissä kerrotaan kokkihatuilla tekemisen vaikeusaste, mutta kaikkein nuorimmat tarvitsevat kokkailussa silti varttuneempien apua.
Tassulan resepteillä on helppo rakentaa vaikka teemakattaus, joka varmasti puhuttelee Kunnaksen piirroksiin ihastuneita.
MAIKKI KULMALA
Mauri Kunnas: Tassulan iloinen keittokirja. 96 sivua. Otava.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
