Karjalainen: Suomen Yrittäjien pääekonomisti haluaa metsät ja pellot verolle
Pääekonomisti Mika Kuismanen otti asiaan kantaa Joensuussa järjestetyssä veroaiheisessa tilaisuudessa.
Yrittäjien järjestön pääekonomisti otti Karjalaisen mukaan kantaa metsän ja pellon verotukseen Joensuussa. Kuva: Markku VuorikariSuomen yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen haluaa pellot ja metsät verolle pantaviksi, kertoo Joensuussa ilmestyvä sanomalehti Karjalainen tänään.
Kuismanen puhui tällä viikolla valtiovarainministeriön alueellisessa tapahtumassa Joensuussa. Sen aiheena oli "Millainen verotus kannustaa työntekoon".
Keskustelu maa- ja metsätalousmaan kiinteistöverosta on pulpahdellut säännöllisin väliajoin julkisuuteen. Tämän vuoden alussa asiaa kertoi kannattavansa SDP:n puheenjohtajuutta tavoitellut kansanedustaja Timo Harakka.
Maatalousmaan kiinteistövero jakaa SDP:n puheenjohtajaehdokkaita –Harakka verottaisi, Rinne ei
SDP:n Sami Tuominen: Metsien kiinteistövero vaarantaisi biotalousinvestoinnit
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
