LEHTIKATSAUS Mavin tarttis tehdä jotain
Iisalmen Sanomat on tarttunut Maaseutuvirasto Mavin ongelmiin. Lehden mukaan maksuaikataulun kaaokseen on muitakin syyllisiä, mutta...
”Mielivaltaisuudesta ei varmasti olekaan kyse. Silti sietokyky on tiloilla jo äärirajoilla, siitä kertoo omalta osaltaan Kiuruveden MTK:n syyskokouksessa tällä viikolla laadittu julkilausuma. Kiuruvetisten lähetystö matkasi Helsinkiin viemään viestiä, jossa vaadittiin jopa Tenholan eroa.
Mavi ei tietenkään ole syypää kaikkiin tiloja ahdistaneisiin asioihin, kuten ennätysmäisen surkeaan kesään tai Venäjän-kaupan tyrehtymiseen. Selvää taitaa kuitenkin olla, että ”jotain tarttis tehdä”. Näin ankara kritiikki ei voi kummuta aivan tyhjästä.”
Länsi-Savo muistuttaa elintarvikealan kehittämisen ja tutkimuksen tarpeesta, jos halutaan parantaa ruuan kauppatasetta hallitusohjelman mukaisesti. Turhia kustannuksia pitää poistaa, mutta sääntelystä lehti löytää jotain hyvääkin.
”Elintarvikeala on vaatinut myös sääntelyn keventämistä. Vaatimus on ilmeisen perusteltu, mutta toisaalta osa byrokratiasta takaa laadun. Siitä ei saa tinkiä. Pitää uskoa, että turvallisille elintarvikkeille löytyy ostajia Suomesta ja kautta maailman.”
Helsingin Sanomat on huomannut, että Ruotsin suurin eläkerahasto siivoaa sijoitussalkustaan yhtiöitä, joilla on iso hiilijalanjälki. Suomessakin Ilmarinen ja Nordea ovat vetäneet sijoituksiaan hiiliyhtiöistä.
”Sijoittajien toiminta ei ole pelkkää kilvenkiillotusta tai ilmastokokoussäpinästä syntynyt muotioikku, vaan taustalla on myös taloudellista logiikkaa.”
Kaikki sijoittajat eivät usko yhtiöiden arvoissa olevan hiilikuplan puhkeamiseen, lehti myöntää.
”Hiiliriskin nousu sijoitusseminaarien vakioaiheeksi osoittaa kuitenkin, että taloudellinen painostus voi olla yllättävän tehokasta. Se on jo nyt murentanut fossiilisten polttoaineiden tuottajien valtaa vaikuttaa ilmastopäätöksiin.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
