EU epäilee Ikeaa veronkierrosta: "Kaikkien yritysten tulee maksaa oikeudenmukainen osuutensa veroista"
Komissio selvittää, onko Ikean toimintaa pyörittävän Inter IKEA -yhtiön verotus Hollannissa ollut niin lievää, että se on vääristänyt kilpailua.
Yksityisesti omistetulla Ikealla on monimutkainen omistusrakenne, jota pyöritetään säätiöiden kautta. LEHTIKUVA / Heikki SaukkomaaRuotsalainen huonekalujätti Ikea joutuu EU-komission kilpailuosaston tutkintaan. Komissio ilmoittaa selvittävänsä, onko Ikean toimintaa pyörittävän Inter IKEA -yhtiön verotus Hollannissa ollut niin lievää, että se on vääristänyt kilpailua.
Ikea otti 1980-luvun alussa käyttöön franchise-mallin. Hollannissa toimiva Inter IKEA ei omista Ikea-tavarataloja, mutta kerää niiltä maksun, joka vastaa kolmea prosenttia liikevaihdosta.
Kilpailukomissaari Margrethe Vestager totesi, etteivät unionin jäsenmaat voi sallia yritysten vähentää verotustaan siirtämällä osan voitoistaan keinotekoisesti muualle.
"Kaikkien yritysten, olivat ne suuria tai pieniä, ylikansallisia tai ei, tulee maksaa oikeudenmukainen osuutensa veroista", Vestager linjasi.
Tutkintaan tulee kaksi Hollannin verottajan tekemää linjausta vuosilta 2006 ja 2011. Inter IKEA sai päätösten myötä mahdollisuuden siirtää tuloja keveämmän verotuksen maihin, ensin Luxemburgiin ja myöhemmin Lichtensteiniin.
Ikean tapauksessa komissio ei julkistanut tarkkaa arviota siitä, kuinka suurista summista on kyse. EU-parlamentin vihreät julkaisi viime vuonna raportin, jossa se laski yhtiön kiertäneen noin miljardin euron edestä veroja vuosina 2009–2014. Ryhmä on pitkään lobannut sen puolesta, että Ikean verojärjestelyt otettaisiin tarkempaan syyniin.
Huonekaluyhtiön verojärjestelyt nousivat esille vuoden 2015 Lux Leaks -skandaalin yhteydessä.
Yksityisesti omistetulla Ikealla on monimutkainen omistusrakenne, jota pyöritetään säätiöiden kautta. Tällä keinolla yhtiö on kyennyt välttämään Ruotsin korkean verotuksen.
Komissio on aiemmin ottanut hampaisiinsa Applen, Amazonin ja McDonaldsin verosuunnittelun. Komissio määräsi Irlannin perimään teknologiajätiltä 13 miljardin euron lisäverot, koska yhtiön verotus oli ollut liian keveää. Irlanti vastusti päätöstä, mutta on nyt aloittamassa rästien karhuamisen Applelta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
