Pyörätien suunnittelu-ohjetta päivitetään
”Maatalousliikenne pitäisi ottaa huomioon sellaisella alueella, jolla on säännöllistä maatalousliikennettä”, toteaa tieinsinööri Ari Liimatainen Liikennevirastosta.
Viraston tasoliittymiä koskevassa suunnitteluohjeessa ajokaistan leveydeksi on esitetty 4–4,5 metriä, kun liikennesaareke on liittymän yhteydessä eli risteyksessä.
Kevyen liikenteen suunnitteluohjeessa neuvotaan jättämään kaistan leveydeksi linjaosuudella eli muualla kuin risteyksissä 3,5–4 metriä 50 kilometrin nopeusrajoitusalueella. Maatalousliikennettä ohjeessa ei mainita.
”Kevyen liikenteen suunnitteluohjeessa lähtökohtana on ollut jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuus ja tasoliittymäohjeessa ajoneuvojen kääntymisessä tarvitsema tila”, Liimatainen sanoo.
Liimatainen tietää, että viime vuosina yleistynyt suojatiesaarekkeiden rakentaminen koululaisten turvaksi voi aiheuttaa ongelmia muille tienkäyttäjille.
”Yksittäistä palautetta on tullut elykeskuksiin, olen kyllä kuullut siitä.”
Liikennevirastossa päivitetään parhaillaan kevyen liikenteen väylien eli jalankulku- ja pyöräteiden suunnitteluohjetta. Ohjeistusta käytetään koko maassa käytännön suunnittelutyön pohjana.
Päivitystyössä ei ole ehditty vielä pureutua liittymäsuunnitteluun. Tieto uudistamistarpeista on tässä vaiheessa tervetullutta.
”Pyrimme ohjeistamaan jatkossa, jotta reunakivien välinen etäisyys on tarvittaessa riittävän leveä”, Liimatainen lupaa.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
