Ongelmarusakot pois viimeistään helmikuussa
Erikoisviljelmille, puutarhakasveille tai rehupaaleille ongelmia aiheuttavat jänikset on syytä poistaa helmikuun loppuun mennessä, Suomen riistakeskus suosittaa. Metsä- ja rusakkojäniksen pyyntikausi kestää helmikuun loppuunErityisesti rusakkojänikset kerääntyvät mielellään helppojen ravinkohteiden lähelle. Mitä paksumpi lumipeite on, sitä herkemmin rusakot tulevat pihoihin.
Marja- ja hedelmäviljelmillä rusakot voivat aiheuttaa mittavia taloudellisia vahinkoja. Karjan ruokintaan käytettävät rehupaalit ja murskeviljakin ovat rusakoiden mieleen.
Suomen riistakeskuksen mukaan ongelmajänisten pyynti on tehokkainta ajometsästyksenä. Rusakoiden suosimat päivämakuumäet ajetaan metsästäjien ja koirien avulla.
Aseelliset metsästäjät sijoitetaan passeihin jänisten kulkureiteille, turvallisuusnäkökohdat huomioon ottaen.
Passipaikkoja suunniteltaessa on muistettava, että riistaeläimen ampuminen lähempänä 150 metriä asuttua rakennusta on kiellettyä ilman rakennuksen haltijan tai omistajan lupaa.
Riistakeskus suosittaa tiedottamaan metsästyksestä paikallisille maanomistajille. Osa heistä saattaa olla kiinnostuneita osallistumaan yhteiseen tapahtumaan.
Kun rusakoita vähennetään asutuksen läheltä, vähenee myös riski, että saalistajista lähinnä ilves tulee saaliin perässä pihapiiriin.
Merkittäviä taloudellisia vahinkoja aiheuttavia riistaeläimiä voidaan poistaa myös rauhoitusaikana. Siihen tarvitaan kuitenkin riistakeskuksen myöntämä poikkeuslupa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

