Seppo Vuokolle Vuoden metsäteko
Kasvitieteilijä ja luontotoimittaja Seppo Vuokko palkittiin torstaina Vuoden metsäteko -palkinnolla elämäntyöstään luonnon ja metsien parissa. Vuokko on merkittävällä tavalla rakentanut siltaa metsäalan ja luonnonsuojelun välille, Metsänhoitajaliitto ja Nordea perustelevat valintaa.
Metsänhoitajaliitto ja Nordea ovat vuodesta 1995 lähtien palkinneet Vuoden metsäteko -palkinnolla ennakkoluulottoman ja näkyvän teon, joka edistää metsätaloutta tai yleistä tietämystä Suomen metsistä.
”Seppo Vuokko on innostava kouluttaja, joka on saanut sekä metsäammattilaiset että ympäristöihmiset näkemään metsän monimuotoisuuskysymyksiä uudessa valossa”, Metsänhoitajaliiton toiminnanjohtaja Tapio Hankala sanoo tiedotteessa.
Filosofian maisteri Vuokolle luonnon monimuotoisuus ja eläinten sekä kasvien vuorovaikutus ovat rakkaita aiheita. Ohjeeksi metsänhoitajille ja muillekin ammattilaisille hän sanoo: Antaa kaikkien kukkien kukkia. Vuokon kolumneja on julkaistu MT:ssä jo kymmenen vuotta.
Hän oli mukana Yleisradion luontoillassa kasviasiantuntijana kolmenkymmenen vuoden ajan. Hän on toiminut myös Suomen luonnon toimittajana.
Juha Kaihlanen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
