Ensimmäinen saamenkielinen rap-albumi näki päivänvalon
Utsjoen Kaamasmukasta kotoisin oleva 27-vuotias Ailu Valle teki saamenkielisen rapin historiaa viikonloppuna. Hän julkaisi ensimmäisen pohjoissaamenkielisen rap-albumin alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma Ijahis idjassa Inarissa lauantaina.
Levy on Vallen debyyttialbumi. Viime vuosina ahkerasti keikkaillut Valle on osoittanut, että saameksi riimittely on hallussa. Kieli kulkee, ja lyriikoissa nousevat esiin luonnon kunnioittaminen ja saamelaisen kulttuurin tärkeys.
”Rap on siitä hyvä musiikkilaji kielen kannalta, että siinä käytetään paljon sanoja. Kappaleita tehdessäni olen pyrkinyt käyttämään rikasta saamen kieltä. Olen itsekin oppinut paljon saamenkielen sanoja, joita minun ei ole ennen tarvinnut käyttää”, Valle kertoo.
”Tekstit olen kirjoittanut erityisesti saamelaisnuorille, haluan ottaa esille saamelaisille tärkeitä arvoja. Niitä ovat mielestäni luonnon kanssa harmoniassa eläminen ja saamelaiskulttuurin ja kielen vaaliminen.”
Ijahis idja -alkuperäiskansojen musiikkitapahtuma järjestettiin viime viikon lopulla Inarin kirkonkylällä yhdeksättä kertaa. Festivaali on tärkein saamelaismusiikkitapahtuma Suomessa.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
