Kaurainen painonhallinta-juoma vuoden tähtituote
Kaarinalaisen Biofermen kaurasta valmistama Oatrim-painonhallintajuoma on valittu vuoden Tähtituotteeksi.
Oatrim nousi kärkisijalle äänestyksessä, jossa puolet äänistä antoi asiantuntijoista koostuvan raati ja puolet kuluttajat nettiäänestyksessä.
Biofermen toimitusjohtaja Merja Scharlin iloitsi tiistaina Tähtituote-palkinnosta, joka on pienehkölle yhtiölle jo toinen. Biofermen Yosa-tuoteperheen Smoothie-kaurajuoma palkittiin vuonna 2009. Jugurtinkaltainen Yosa puolestaan oli Benecolin kanssa jaetulla kakkossijalla vuonna 1997.
Scharlinin mukaan palkinto on tunnustus yrityksessä tehdylle tutkimus- ja kehitystyölle.
”Pienelle budjetilla toimivalle yritykselle pääsy markkinoille aivan uudella tuotteella on tavallisesti hyvin hidasta. Tähtituote-palkinto auttaa meitä tekemään tuotetta tunnetuksi. Tästä saamamme lisäpotku täytyy kuitenkin hyödyntää niin, että tuotteelle muodostuu elinkaari.”
Vuodesta 1996 markkinoilla olleiden Yosa-tuotteiden tapaan myös Oatrim valmistetaan kaurasta.
Kauran lisäksi siihen on lisätty konjac-kasvin juurimukulasta uutettua glukomannaania. Glukomannaani sisältää paljon kuitua ja lisäksi se sitoo vettä. Tämän vuoksi sen luvataan lisäävän kylläisyydentunnetta ja auttavan hallitsemaan ruokahalua.
Glukomannaanikuidun laihduttavaa vaikutusta koskevan terveysväitteen on hyväksynyt myös Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen Efsa viime vuonna. Terveysväitteen saadakseen luvatuista vaikutuksista täytyy olla vahvaa tieteellistä näyttöä
Elintarvikealan asiantuntijoistuva koostuva raati valitsi elintarvikeyritysten kilpailuun ilmoittamista tuotteista loppusuoralle viisi finalistia.
Muut neljä tähtituotefinalistia olivat Saparokujan Ilmo- ilmakuivattu porsaanniska, Patakukkosen muikku, Robertsin mustikka-vadelmajuoma ja J. Martin Skarppi-näkkäri.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
