passipaikalla Kirkassilmät vauhtiin

Jo kahdeksan kansanedustajaa on vaalikauden aikana löytänyt maailmalta rahakkaampia hommia. Lisää ehtii hyvin ilmaantua.

Kirkassilmäiset sijaiset ovat haastatteluissa iloisesti ilmoittaneet joukon asioita, joita he aivan aluksi aikovat kansanedustajana hoitaa.

Todellisuus aukeaa syksyllä. Uusien edustajien eteen kannetaan keltainen budjettikirja. Sitä käsitellään jouluun asti pilkunkaan muuttumatta, paitsi hallituksen tahdosta.

Joulun jälkeen ajetaan läpi vielä vaalikauden vaikeimmat asiat. Untuvikoilla on puoli vuotta aikaa sukia höyhenensä kuntoon ennen vaaleja. Yhtään valtiomiestekoa kukaan heistä tuskin pääsee tekemään.

Esimerkiksi Keski-Suomen uusi edustaja Mikael Palola (kok.) kertoi lehtihaastattelussa tulevansa elokuussa Helsinkiin pariksi viikoksi. Näin hän ehtii perehtyä asioihin ja on istuntokauden alkaessa samalla viivalla vanhojen edustajien kanssa.

Kun veteraanipoliitikko Jörn Donner (r.) palasi eduskuntaan, kesti puoli vuotta, ennen kuin hänelle löytyi edes valiokuntapaikka.

Uudella kansanedustajalla kestää vuoden päivät, ennen kuin hän osaa omin päin edes liikkua eduskuntatalossa. Mutta jos Palola onnistuu ensi huhtikuussa uusimaan paikkansa, hän on silloisten tulokkaiden rinnalla jo kuningas.

Hallituspuolueiden riviedustajilta tuskin odotetaankaan muuta kuin mahdollisimman vähän harmeja puoluejohdolle. Odotukset kohdistuvat kokeneisiin, esimerkiksi Riitta Mylleriin (sd.), joka nousi kesällä tärkeälle paikalle EU-asioita hoitavan suuren valiokunnan puheenjohtajaksi Miapetra Kumpula-Natrin (sd.) sijaan.

Mari Kiviniemen (kesk.) lähtö OECD:hen palautti miettimään, miksi entisistä pääministereistä tulee ongelmajätettä.

Toisin oli ennen, mutta silloin pääministereillä oli siviilivirka pakasteessa Suomen Pankissa tai valtion laitoksen pääjohtajana. Useimmat olivat siinä sivussa kansanedustajia.

Vain Johannes Virolainen (kesk.) ja Rafael Paasio (sd.) palasivat nurkumatta pääministeristä riviedustajiksi. Heitä haukuttiinkin poliittisiksi eläimiksi.

Hylkimisilmiö on laajempi, sillä myös entisillä valtiovarainministereillä on vaikeuksia laskeutua massaan. Erkki Liikanen (sd.) ja Sauli Niinistö (kok.) lähtivät hakemaan uuden vauhdin uralleen ulkomailta. Jutta Urpilainen (sd.) miettii tulevaisuutta tosissaan.

Nykymallin kaksoisrooli puoluejohtajana ja keskeisenä ministerinä on rankka eikä välttämättä yhteiskunnalle paras. Ministeriön kansliapäällikkö juonii helposti kolme vuosikymmentä. Parhaat poliitikot poltetaan loppuun kahdessa vaalikaudessa.

Kokoomuksen uusi ryhmänjohtaja Arto Satonen kaupitteli pitkään ideaansa työtuntien lisäämisestä. Ryhmän kesäkokouksessa julkisuus siihen vihdoin tarttui.

Satosen idea on tiivistettynä se, että palkansaaja tekisi viikossa 2,5 tuntia eli vuodessa hieman yli sata tuntia palkatonta työtä työnantajalleen.

SAK ajoi 1980-luvulla kahden päivän yleislakolla läpi niin sanotut pekkaspäivät. Kokoomuksen pitkän tähtäimen suunnitelma on poistaa ne.

SAK ei tietenkään Satosen esitykselle lämpene, mutta myös työnantajien EK on vaivautunut. Suomen ongelma ei ole työtuntien määrä vaan se, että tuotteet eivät käy maailmalla kaupaksi.

Sen sijaan kuntatyönantaja lienee kiinnostunut. Jokainen STTK:n jäsen tekee vuodessa keskimäärin 50 tuntia ylitöitä, joista Satonen poistaisi korvauksen. Mitä sanoo Sari Sairaanhoitaja, jota liehittelemällä Jyrki Kataisen kokoomus nousi menestykseen 2007 vaaleissa?

PEKKA ALAROTU

Avaa artikkelin PDF