AKT ei peräänny: "Lyly tietää vastauksen"
Puheenjohtajan mukaan liitolla ei ole edellytyksiä osallistua "sellaiseen yhteiskuntasopimukseen, joka ei ole tasapainoinen".Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT pysyy linjauksessaan vetäytyä yhteiskuntasopimuksesta, kertoo puheenjohtaja Marko Piirainen STT:lle.
Piiraisen mukaan AKT:lla ei ole edellytyksiä osallistua sellaiseen yhteiskuntasopimukseen, joka ei ole tasapainoinen ratkaisu.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen eilisessä tapaamisessa kuultiin vahvoja vetoomuksia AKT:n saamisesta mukaan yhteiskuntasopimukseen. Vetoomuksia tuli sen verran paljon eri tahoilta, että SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly arvioi, että keskusteluja AKT:n kanssa varmaan vielä käydään.
Piirainen sanoo, että Lylyn kanssa on oltu eilisen kokouksen jälkeen yhteydessä.
"Olen keskustellut asiasta puheenjohtaja Lylyn kanssa. Hän tietää tämän vastauksen. Päätökset tehty yksimielisesti"
MTV uutisoi eilen, että AKT:n päätöksen yhteiskuntasopimuksen ulkopuolella jäämisestä olisi tehnyt puheenjohtaja Piirainen itsenäisesti tai suppeamman joukon tuella. Liiton hallituslähteiden mukaan hallitus ei olisi suoraan päättänyt neuvotteluista lähtemisestä tai päätös ei ainakaan olisi ollut yksimielinen.
"Me olemme tehneet päätökset kaikissa niissä elimissä, missä ne kuuluu tehdä, ja päätökset on tehty yksimielisesti", Piirainen painottaa.
Piirainen kertoo, ettei hänelle ole tullut hallituksen jäseniltä mitään yhteydenottoja, joissa olisi kyseenalaistettu tai arvosteltu päätöstä jäädä pois yhteiskuntasopimuksesta.
Työmarkkinakeskusjärjestöjen johtajat kokoontuvat seuraavan kerran huomenna arvioimaan neuvottelujen jatkoa. Erityisen kiinnostava on nyt työnantajapuolta edustavan Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n näkemys tilanteeseen. EK paalutti eilen, että neuvottelujen eteneminen edellyttää AKT:n saamista mukaan sopimukseen.
Jos keskusjärjestöjen neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta kaatuvat, hallitus vie eteenpäin omia työelämäkiristyksiään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
