Viidesosa kansasta haluaisi mieluiten yksityislääkäriin
Viidennes suomalaisista käyttäisi mieluiten yksityisten yritysten tai järjestöjen tarjoamia terveyspalveluja ja viidennes mieluiten kunnan palveluita, tutkimusyhtiö Aula Researchin elo–syyskuussa tekemästä sähköpostikyselystä ilmenee.
Maanantaina julkistetun tutkimuksen mukaan lopulle 60 prosentille suomalaisista ei ole merkitystä, kuka palvelut tuottaa.
Viidennes kansalaisista on sitä mieltä, että lääkäriin on vaikea päästä.
”Tutkimus osoittaa, että kuntalaiset pitävät palveluita laadukkaina, mutta ongelmana on saatavuus”, Aula Researchin Melina Mäntylä sanoo.
Kokoomuksen kansanedustajan Sari Sarkomaan mielestä palveluiden tuottajiksi tarvitaan niin kuntia, yrityksiä kuin yhdistyksiäkin.
”Me tarvitsemme kaikki nämä osaajat. Mikään maa ei ole onnistunut ilman, että käytetään erilaisia tuottajia.”
Hänen mielestään perusterveydenhuollon laatu ja saatavuus paranevat, kunhan terveyskeskuksista tehdään houkuttelevampia työpaikkoja lääkäreille ja hoitajille. Terveyskeskuksista pitäisi siksi tehdä aiempaa suurempia, tehokkaampia ja osin myös erikoistuneempia.
MT–STT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
