
Ukkosherkkä sää jatkuu
Tiistain jälkeen sää muuttuu viileämmäksi ja paikoin tuuliseksi, mutta on yhä kesäinen.Eilen maanantaina maan etelä- ja länsiosassa liikkui useita ukkoskuuroja- ja nauhoja, jotka olivat paikoin varsin voimakkaita. Iltapäivän aikana esimerkiksi Pohjanmaalla liikkui kuuronauha, joka salamoi ja satoi runsaasti. Kruunupyy Kokkola-Pietarsaaren havaintoasemalla mitattiin iltapäivällä puuskatuulen nopeudeksi 22 m/s. Myös maan eteläosassa mitattiin ukkosten yhteydessä yli 20 m/s puuskia.
Ilmakehän olosuhteet ovat tänään tiistainakin suotuisat ukkosten kehittymiselle. Todennäköisimmin ukkosia kehittyy keskipäivän jälkeen Etelä-Karjalasta Länsi-lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä. Vaarallisen voimakkaita ukkospuuskia ovat jälleen läsnä ja alueen pohjoisosassa rankkasateet ovat myös mahdollisia. Maan länsiosassakaan ei täysin vältytä sade- ja ukkoskuuroilta, ja ajoittain sade on siellä jatkuvampaa.
Viikon puolivälissä lämpötila lähtee laskuun, mutta sade- ja ukkoskuuroja kehittyy edelleen siellä sun täällä. Tämän hetken ennusteen mukaan lämpötila pysyttelee 20 asteen tuntumassa loppuviikon ajan. Ajoittain lämpötila voi sateen alla laskea lähemmäksi 15:tä astetta.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja
Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




