Nord Stream 2 -kaasuputki on joutunut vastatuuleen
Hanke toimii vastoin EU:n pyrkimystä vähentää riippuvuutta Venäjän energialähteistä.
Viisi läntistä energiayhtiötä on vetäytynyt hankkeesta, kertoo EurActiv.com -sivusto. Kuva: Lehtikuva/Heikki SaukkomaaVenäläisen Gazpromin suunnittelema Nord Stream 2 -kaasuputki Laukaansuusta (venäjäksi Ust-Lugasta) Saksan Greifswaldiin on joutunut vastatuuleen. Viisi läntistä energiayhtiötä on vetäytynyt hankkeesta, kertoo EurActiv.com-sivusto. Yhtiöt kertovat pyrkivänsä kuitenkin jatkamaan hanketta uudelta pohjalta.
Syynä vastatuuleen ovat sekä poliittiset että taloudelliset syyt. Putki on vastoin EU:n pyrkimystä vähentää riippuvuutta Venäjän energialähteistä. Viiden läntisen yhtiön mahdollinen vetäytyminen vaikeuttaisi hankkeen rahoitusta.
Putki on herättänyt Svenska Dagbladetin mukaan huolta myös Ruotsissa. Ruotsalaiset pelkäävät, että putki vahvistaisi Venäjän sotilaallista roolia Itämerellä.
Nord Stream kakkosen torppaajina ovat viime kädessä Puolan kilpailuviranomaiset, vaikka putki ei kulkisi Puolan talousvyöhykkeen kautta. Kilpailuviranomaiset uhkaavat läntisiä yhtiöitä seuraamuksilla, jos ne osallistuvat putkihankkeeseen.
Saksalaisilla Wintershallilla ja Uniperilla sekä ranskalaisella Engiella, itävaltalaisella OMV:llä ja brittiläis-hollantilaisella Shellillä on toimintaa Puolassa. Puolalaisviranomaisten mukaan Gazprom ja läntiset kumppanit saisivat liian hallitsevan markkinaosuuden Puolan markkinoilla.
Yhtiöt kertovat vetäneensä hankkeensa takaisin Puolan kilpailuviranomaisten käsittelystä ja tutkivansa nyt kukin erikseen vaihtoehtoisia tapoja jatkaa projektia. Yhtiöt uskovat, että Nord Stream 2 rakennetaan suunnitellussa aikataulussa.
Gazpromin pääjohtaja Aleksei Miller vakuuttaa, että läntiset kumppanit ovat edelleen mukana ja hankkeelle haetaan nyt uutta rahoitusmallia.
Nord Stream 1 valmistui vuonna 2011. Nord Stream 2 noudattaisi pääosin ykkösputken linjausta.
Poliittisen vastatuulen taustalla on Ukrainan kriisi. Yhdysvaltain varapresidentin Joe Bidenin mukaan merkittävä riippuvuus venäläisestä kaasusta horjuttaisi Ukrainaa. Venäjän ja EU:n suhteiden kylmeneminen Krimin valtauksen ja Itä-Ukrainan kriisin vuoksi pelaa joka tapauksessa venäläiskaasua vastaan.
Läntisten yhtiöiden vetäytyminen hankaloittaa Nord Stream 2:n rahoitusta. Gazpromilla on lisäksi kaksi muuta hanketta, jotka syövät yhtiön taloudellisia voimavaroja.
Gazprom aikoo rakentaa kaasuputken Mustanmeren ali Turkkiin. Toinen hanke on putki Siperiasta Kiinaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
