4H-kerhoissa ehkäistään syrjäytymistä
Syrjäytymisen ehkäisy voi alkaa 4H-kerhossa, Sysmän 4H-yhdistyksen toiminnanjohtaja Mia Kärkkäinen painottaa.
”Vaikka jälkihoito ja etsivä nuorisotyö ovatkin tärkeitä, tulee mieleen kysyä, miksi ei voitaisi kohdistaa rahaa myös ennaltaehkäisevään nuorisotyöhön ja nuorten aktivoimiseen.”
Sysmän 4H järjestää Ravioskorven, Nuoramoisten ja Luhangan sivukylillä kerhotoimintaa koulun jälkeen. Paikkoina ovat entiset ja nykyiset kyläkoulut sekä kylätalot.
Lasten kerhotoiminta on Kärkkäisen mukaan parasta ennaltaehkäisevää nuorisotyötä.
”Jos on hankaluuksia kerhossa, sen huomaa ajoissa. Ohjaajana tunnen nuoret lapsesta saakka. Ei ole syrjäytyneitä nuoria, koska nuorten kanssa toimiminen on aloitettu jo kerhoissa. He tuntevat minut ja minä tunnen heidät.”
Ongelmallisina toiminnanjohtaja pitää maaseudun koulukuljetuksia ja niihin liittyvää byrokratiaa.
”Kuntien ei tarvitse Suomessa järjestää kyytejä harrastuksiin eikä kaikkien koulu pääty samaan aikaan. Jos kerho pidetään koulun jälkeen, alakoululaiset eivät välttämättä pääse enää kotiin, koska he eivät voi aina käyttää samaa koulukuljetusta kuin yläkoululaiset.”
Koululaisten kuljetukset toimivat Kärkkäisen mukaan Sysmässä, mutta eivät yhtä hyvin esimerkiksi kaikissa lähikunnissa.
PIRJA PELTOMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
