”Sopii itseään säästele-mättömälle ulkoilma-ihmiselle”
”Näillä keleillä hevosyrittäjän arki on rankkaa”, oululainen Riikka Lamberg myöntää keskellä keskiviikon kipakkaa pakkaskeliä.
Mutta muuten työ on juuri sitä, mitä hän haluaa tehdä. ”Tämä sopii itseään säästelemättömälle ulkoilmaihmiselle. Paljon rankempaa minulle olisi istua toimistossa. Sitä ei pää kestäisi.”
Lamberg on yrittäjänä monipuolinen.
”Alun perin tämä oli yksityishevostalli. Nyt olen laajentamassa jonkin verran tuntitoiminnan puolelle.”
12 hevosen tallitilat on rakennettu vanhaan navettaan.
Oman yrityksen lisäksi Lamberg toimii ratsastuksenohjaajana läheisellä Saaran tallilla. Lisäksi hän kengittää hevosia.
Työntekijöitä Lambergilla ei ole satunnaisia harjoittelijoita lukuunottamatta. ”Miehen nimissä on neljännes tästä maatilasta, joten toimiihan hän ’talonmiehenä’.”
Yrityksensä talouteen Lamberg on kohtalaisen tyytyväinen. ”Kyllä sillä pärjää tällaisella alueella, missä on paljon harrastajia. Kun vain osaa hinnoitella ja pitää kustannukset kurissa.”
Tärkein tapa kustannusten hillinnässä on oman työn mahdollisimman suuri osuus. Kengitykset hoituvat itse ja rehua saadaan omilta pelloilta.
Varustehankinnoissa on pidettävä järki päässä.
”Varusteiden pitää olla kunnollisia, mutta ei niitä kaikkein kalleimpia.”
Lamberg pitää huolta jaksamisestaan pitämällä säännöllisesti lomia perheen kanssa. Tilalla on oikeus 26 vuorokauden maatalouslomitukseen vuodessa, ja se käytetään hyödyksi.
Kysymykseen normaalista työpäivän pituudesta hän ei osaa vastata. ”En esimerkiksi osaa sanoa, olenko tällä hetkellä työssä tai vapaalla, kun olen lähdössä ratsastamaan omalla hevosella. Onko se hevosen kouluttamista, jonka voi laskea työksi, vai omaa harrastamista.”
SATU LEHTONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
