Talvivaaralle taas moitteet
Talvivaaran kaivoksella ei ole huolehdittu ympäristönsuojelulain noudattamisesta. Ympäristöministeriön teettämä selvitys syyttää myös viranomaisten toimintaa puutteista.Ympäristöministeri Ville Niinistölle (vihr.) luovutettu selvitys sanoo, ettei yhtiö ole arvioinut riskejä riittävästi eikä kaivoksen vesitilanteen muuttumiseen osattu varautua. Kaikkia valvontakeinoja ei ole myöskään käytetty, vaikka kaivoksen toimintaan on jouduttu puuttumaan usein.
Selvityksen mukaan yhtiön pääpaino olisi ollut tuotannollisessa toiminnassa, ja paneutuminen ympäristöasioihin ja ongelmien ratkaisuun on jäänyt vähemmälle.
Selvityksen mukaan ympäristölupavaatimuksia pitäisi kiristää ja hallintopakkotoimivalta pitäisi siirtää ely-keskuksilta aluehallintovirastoille. Valvonta pitäisi muuttaa maksulliseksi ja tulot kohdentaa valvontaan.
Ympäristöministeriö tilasti selvityksen Talvivaaran toiminnasta kipsisakka-altaan vuodon jälkeen marraskuussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

