Haavisto puolustaa ihmisoikeuksia
Meillä on kaksi mielestäni erilaista ehdokasta.
Toisella on pankkitaustaa, EU-myönteisyyttä, politiikantekoa 1990 laman osaräätälinä ja sen jälkeisen päätöksenteon määräävissä tehtävissä, missä eriarvoisuus ja köyhyys on kasvanut, maaseudun alasajo päällä ja kuntaliitokset pakkopaidassa menossa.
Oikeistopresidentti Niinistö sanoi tv-tentissä ihanteekseen Risto Rydin, jonka poliittinen historia myötäilee nykyistä kokoomuksen linjaa, ainakin kansalaisen silmistä katsottuna.
Rytihän ajoi maaseutua alas, ei halunnut jakaa sosiaalisia apuja, vaan totesi, että jokaisen tulee pärjätä omillaan.
Toisena vaihtoehtona meillä on tasavertaisuuden ja erilaisuuden hyväksyjä ja ihmisoikeuksien puolustaja kautta koko maailman.
Haavisto puolustaa jokaisen ihmisoikeuksia, myös maaseudun mahdollisuuksia ja siksi hän on vastakohta Niinistölle.
Nyt on sinun, kansalaisen valinta millaista suomea sinä haluat olla tukemassa?
Ota ja tutki historiaa, sieltä löytyy tietoa, miten on eletty ja miten toimittu kenenkin aikakaudella?
Tärkeintä kuitenkin olisi antaa äänensä, vaikka vaihtoehdoista ei kumpikaan olisi sinun mielestäsi se oikea. Sen uskon, että ainakin oikeisto äänestää. Jos jätät äänesi antamatta, se varmistaa Niinistön voiton.
Ritva Lehtonen
Kuohu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
