Elo-säätiö palkitsi Naantali-ilmiön
Elo-säätiö on palkinnut vuoden ruokakulttuuritekoina Naantali-ilmiön, Dalla Valle Oy:n ja Helsingin ruokastrategian.
Naantali-ilmiö syntyi, kun yksittäiset ihmiset innostivat toisiaan tekemään lähiruokaideoista totta. Tunnustuksen sai neljä ilmiön alkuunpanijaa: perunanviljelijä Jaakko Lehmuskoski, Velkuan kunnanjohtaja Tiina Rinne-Kylänpää, ruokapalvelupäällikkö Irma Takaprami ja hankintapäällikkö Timo Jyväkorpi.
Lapset saavat nyt entistä laadukkaampaa ruokaa, muun muassa lähikalaa ja -perunoita. Samalla saatiin lisää työtä paikkakunnalle.
Helsingistä on Elo-säätiön mukaan kehittynyt kansainvälisesti kiitelty ruokakulttuurikaupunki, joka nojaa kaupungin ruokakulttuuristrategiaan. Strategiaa päivitetään ja työ jatkuu. Kaupunkilaiset ovat päässeet nauttimaan esimerkiksi Teurastamon tapahtumista, kaupunkiviljelystä ja katuruoasta.
Italialainen Loreno Dalla Valle palkittiin suomalaisten silmien avaamisesta ja villiruokamme viennin edistämisestä.
Dalla Valle aloitti Suomessa tattien keräilyn ensin harrastuksena 80-luvulla. Italialaiset ihastuivat suomalaisten tattien korkeaan laatuun ja vuonna 1997 syntyi yritys Dalla Valle Oy, joka osti herkkutatteja suoraan poimijoilta. Parhaina sienivuosina herkkutatteja vietiin yli miljoona kiloa.
Dalla Vallen työ on nostanut esiin sienien mahdollisuudet ruokaviennissä.
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
