Oodi pääomalle

Pari viikkoa sitten YK kertoi, että äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten määrä on puolittunut sitten 1990-luvun alun. Haihatteluksi leimattu tavoite toteutui etuajassa.

Hyviä uutisia olivat myös ilman puhdasta juomavettä elävien määrän puolittuminen ja pahimpien tautiepidemioiden kuriin saaminen.

Äärimmäisen köyhyyden rajana pidetty vajaa euro päivässä ei todellakaan ole paljon, eikä nälkäisten määrä ole edelleenkään vähentynyt, vaikka suhteellinen osuus onkin pudonnut.

Siitä huolimatta saavutukset ovat ihmiskunnan historiassa vertaansa vailla.

Hurraa-huutoja ei suurista saavutuksista huolimatta ole kuulunut.

Ei edes maailman köyhien tilasta aina niin huolissaan olevista punavihreistä piireistä.

Hiljaisuudella on kuitenkin selityksensä.

Kurjuuden nopea häviäminen ei ole 60-luvun radikaalien ansiota. Köyhyyttä ei ole voitettu vihreiden hellimillä kehitysyhteistyörahoilla eikä työläisten vallankumouksella. Ongelmia ei ratkaistu globalisaatiokriitikkojen telttaleireissä eikä Attac-seuran syyskokouksessa.

Ansio satojen miljoonien ihmisten nousulle kurjuudesta kuuluu ahneille yritysjohtajille ja kansainväliselle finanssipääomalle, joka etsii joka päivä tuottavampia kohteita.

Karl Marxin sanoin pääoma katkoo kaikki kahleet maksimoidessaan tuottoja ja etsiessään uusia markkinoita.

Samalla se tuo töitä sinne missä niitä ei ole. Riisikupin pöytään ja katon pään päälle niille, joilla ei ole mitään.

Pääoma vetää sähkölinjat ja rakentaa tehtaat. Jyrää hökkelikylät ja rakentaa pilvenpiirtäjät. Se levittää amerikkalaisen kulutuskulttuurin maailman joka kolkkaan kulttuurista tai uskonnosta riippumatta.

Kapitalismi ei ole reilua. Toiset saavat euron, toiset miljardi euroa. Kaikki saavat kuitenkin jotain.

Suurin osa köyhyyden vähenemisestä on tapahtunut Kiinassa.

Heti kun maolainen pelleily lopetettiin ja portit avattiin kansainväliselle pääomalle, itse aiheutettu nälänhätä vaihtui pilvenpiirtäjiin ja kulttuurivallankumouksen anarkia sekunnilleen ajassa kulkeviin luotijuniin.

Afrikassa kehitys on ollut hitaampaa. Sielläkin markkinatalous tekee enemmän kuin korruptoituneille hallituksille jaettu kehitysapu.

Tekstiviestit piippaavat ajantasaista markkinainformaatiota afrikkalaisten viljelijöiden savimajoissa ja kalastajien soutuveneissä. Kysyntä ja tarjonta kohtaavat ja hinta on tuottajalle reilumpi.

Selvää on, että kun työn hinta Kiinassa nousee riittävästi, siirtää pääoma tehtaansa Afrikkaan.

Kapitalismista puhuttaessa kaksinaismoralismilla ei ole rajoja.

Kaikki omat ja muiden ongelmat ovat ahneiden yritysjohtajien ja finanssikapitalistien syytä. Globalisaatio vie työpaikat ja pilaa ympäristön. Köyhiä riistetään, tuloerot kasvavat, ruoka tulee ulkomailta, ihmiset masentuvat, tiet rappeutuvat ja niin edelleen.

Samat ihmiset kuitenkin juoksevat hulluna tarjousten perässä, ostavat halparuokaa, halpalentoja, tuontitraktoreita. Ylipäätään keskivertosuomalainen käyttää puolet elämästään kuluttamiseen, ostamiseen, naapurin auton kadehtimiseen, uusista hankinnoista haaveilemiseen ja hintojen ja tarjousten päivittelyyn.

Kapitalismin herkut ja halpa tavara kyllä kelpaa, mutta oman työpaikan pitäisi olla suojassa kaikelta kilpailulta ja palkan nousta mielellään 5 prosenttia vuodessa.

Kuulostaa kovin kreikkalaiselta.

Globaali kapitalismi alkaa siitä, kun pappa polkaisee mopon käyntiin ja ajaa kirkonkylän S-markettiin. Tai oikeastaan jo siitä, kun hän vetää Kiinassa kudotut pitkät kalsarit jalkaansa.

On helppo itkeä tehtaiden siirtymistä Kiinaan, mutta jos esimerkiksi vaatteet tehtäisiin vielä Suomessa, köyhillä ja keskituloisillakin tulisi talvella aika kylmä, tai sitten suomalaisen ompelijan palkka olisi puoli euroa tunnilta.

Kansainvälinen suurpääoma tulvi 1800-luvulla Suomeen halvan työvoiman perässä. Samalla Finlaysonit, Fazerit ja Gutzeitit muuttivat nälkää näkevän savupirttien Suomen eurooppalaiseksi teollisuusmaaksi.

Kun metsäyhtiöt ja Nokia-vetoinen it-ala laajentuivat 2000-luvulla rajusti ulkomaille, ruikutettiin, ettei kukaan enää investoi Suomeen. Kun kaivosala kerää nyt valtavia investointeja ulkomailta Suomeen, valitetaan, kuinka kansallisomaisuus siirtyy ulkomaisiin käsiin.

Tuskin mitään asiaa on maailmassa arvosteltu yhtä paljon kuin kapitalismia, silti kukaan ei Marxin jälkeen ole esittänyt sille uskottavaa vaihtoehtoa.

Kapitalismin menestys perustuu siihen, että markkinat myyvät sitä, mitä ihmiset haluavat ostaa.

Kaupan kassalla jokainen voi pohtia, minkälaista kapitalismia kannattaa. Hintalappuja tuijottaessa punnitaan ihmisen todelliset arvot.

Maailma on juuri sellainen kuin me sen kaupasta kotiin kannamme.

Avaa artikkelin PDF