Kotimaista, kotimaista!
Koulun historian opettajani on ollut taitava, sillä jotakin Ruotsin menneiden vuosisatojen vaiheista on jäänyt mieleeni: merkantilismi. Se meni suunnilleen niin, että kuningas uskoi maan vaurastuvan suosimalla kotimaista. Joka asiassa. Ulkomaista kilpailua suitsittiin tullimaksuin ja keksimällä mielikuvituksellisia kaupan rajoituksia. Viennin piti olla aina tuontia suurempi.
Sittemmin oppi hylättiin.
Ehkä ihan hyvä niin. Muuten kai enimmät metsät olisi poltettu ajat sitten Suomi-raudan sulattamiseksi järvimalmista. Raudasta tehtäisiin häkäpönttö-Sisuja, joilla ajelisimme kauppaan (mutta vain markkinapäivinä) ostamaan voikukanjuurista jauhettua kahvinkorviketta. Tietysti näitä ajoneuvoja haluttaisiin viedä ulkomaille, mutta kun kaikki muutkin maat olisivat merkantilistisia, tyssäisi vientireissu jo Oolannin tulliin.
Nykyään saa melko vapaasti viedä ja tuoda. Silti merkantilismi kummittelee monissa kannanotoissa. Kymppi kotimaiseen kuussa! Näin suosit oman kuntasi tuottajia kilpailutuksessa! Kauppatase on alijäämäinen, kauhistus!
Välillä tuntuu, että kotimaisen tuputus menee överiksi.
Mihin raja kannattaisi vetää?
On päivän selviä tapauksia. Totta kai on järkevää syödä Venäjälle tarkoitettu, tänne jämähtänyt tavara pois, ennen kuin se happanee. Aion ehdottomasti osallistua kansallisiin juustonmässäilytalkoisiin.
Arjen vihannes- ja hedelmäostoksilla voi tulla jo vaikeampia päätöksiä, sillä kotimainen tarjonta on varsin rajallista ja hintakin voi hirvittää. Osta ja syö, vaikket tykkäisi!
Kaikesta huolimatta pidän ajatuksesta, että kulutetaan vähän epäjärkevästi lähipiiriä suosien. Kysehän ei ole rahan ja suurimman sotavoiman tavoittelusta niin kuin Ruotsin kuninkaalla, vaan yhteisöjen voimistamisesta. Paikallisten tekijöiden tukeminen antaa ihmisille ja paikoille merkitystä.
Tämä jatkuvuuden ja hyvän elämän tavoittelu puuttuu kasvottomista avainlippu- ja muista valtakunnallisista kulutuskampanjoista.
Täysin kajahtanut on liikenne- ja viestintäministeriön julkistama suunnitelma tukea hyvien käyttöautojen romuttamista maksamalla 1 500 euron palkkio uuden auton ostajille. Kansantaloudellista järkeä siinä olisi korkeintaan, jos jokainen hankkisi Uudessakaupungissa kootun mersun.
Ruokaketju on paremmin kampanjansa ansainnut. Toisaalta suurten koneiden ja vähien ihmisten temmellykseksi typistynyt maatalous tuo lopulta aika vähän paikallistalouteen.
Maatalouden, peltilehmien tuontifirmojen ja liukuhihnatyön sijaan kannattaisi nostaa vaihteeksi jalustalle käsityöläiset ja taiteilijat.
Vaadin puolentoista tonnin tuen tai edes Suomi-pinssin sille, joka romuttaa lastulevykaappinsa ja teettää puusepällä uudet. Sille joka komistaa asuinsijansa maalauksilla ja veistoksilla, parkituttaa eläinten nahkoja, veistättää veneen, taotuttaa työkaluja ja koruja, ompeluttaa vaatteita, sävellyttää lauluja ja niin edelleen.
Miksi? Ensinnäkin työllistävä vaikutus olisi kertaluokkaa suurempi kuin teollisissa tuotteissa. Toiseksi juuri nuo työpaikat ovat tekijöilleen maailman parhaita.
henrik.schafer@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
