Tulevat eläkeläiset joutuvat maksamaan kalastuskortin
Maksullinen 35 euron kalastuskortti on tulossa pakolliseksi lähes kaikille täysi-ikäisille suomalaisille. Tulevat eläkeläiset joutuvat lunastamaan kortin. MT:n saamien tietojen mukaan ”kompromissiesityksen” perusteella ilmaisen kalakortin saavat ne, jotka ehtivät saavuttaa eläkeiän ennen kuin kalastuslaki astuu voimaan.
Uuden lain myötä kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtainen viehekalastusmaksu yhdistetään kalastonhoitomaksuksi. Maksu oikeuttaa kalastamaan yhdellä vavalla kerrallaan koko maassa. Kelaonginta ja silakkalitkalla kalastaminen muuttuisivat maksuttomiksi yleiskalastusoikeuksiksi, kuten onkiminen ja pilkkiminen.
Laki annetaan eduskunnalle ensi viikolla, mikäli valtioneuvosto hyväksyy lakipaketin torstaina.
Kalastuslakiesitys voi joutua vielä torstaina hallituksen pöydälle. Jos näin kävisi, päätös venyisi edelleen parilla viikolla esittelevän ministerin, maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon (kok.) ensi viikon kiireiden vuoksi.
Eduskunta ehtinee käsitellä lakipaketin ennen vaalikauden loppua. Aikaisintaan kalastuslaki voisi astua voimaan ensi kesänä.
Kalastuslain kokonaisuudistus alkoi vuonna 2008. Lainvalmistelu on kestänyt vuosia ja sitä ovat värittäneet monet poliittiset erimielisyydet.
Kalastuslakiehdotuksen ensimmäisessä versioissa maksullinen kalastuskortti koski kaikkia – myös eläkeläisiä. Asiaa ovat hallituksessa vastustaneet etenkin sosialidemokraatit.
Uusi laki on rajoittamassa harrastajien kalanmyyntiä.
Aikaisemmassa lakiluonnoksessa rajattiin päiväsaaliiksi viisi kiloa. Nykyisessä luonnoksessa rajoitus on lavennettu MT:n tietojen mukaan 35 kiloon viikossa.
Jos kalaa myy enemmän, kalastajan pitää ilmoittautua elykeskuksen rekisteriin.
Kalastuslain valmistuminen on suuri helpotus asiaa vierestä seuranneille etujärjestöille.
Kalatalouden keskusliiton toiminnanjohtaja Markku Myllylä on tyytyväinen, että esitys etenee eduskuntaan.
Esitys on ollut valmis viime keväästä lähtien ja valmistuminen on viivästynyt. Viiden vuoden ”jauhamisen” jälkeen on hyvä saada työlle päätös, hän toteaa.
”Nyt on hieman seisova tilanne. Jos lakipaketti etenee eduskuntaan, on parempi kuin jatkuva pelaaminen esityksen sisällöllä”, hän kommentoi.
Kalastuskortin hinta on Myllylän mielestä edelleen liian halpa.
”Mieluimmin 50 euroa olisi sopiva hinta, jos koko maassa saa kalastaa yhdellä kortilla.”
Elykeskukset voisivat jatkossa myydä yksityisille vesille ammattikalastuslupia. Laki siirtäisi esimerkiksi trooliluvat osakaskunnilta elykeskuksiin.
Ehdotus on saanut täystyrmäyksen kalastuskunnista. Niiden mielestä viranomaisen ei pitäisi puuttua omistusoikeuteen.
Suomen ammattikalastajien liiton hallituksen puheenjohtaja Kim Jordas toivoi, että kaupallisen kalastuksen asemaa voitaisiin parantaa lain myötä.
”Näin ei ole luultavasti käymässä. Kyse on enemmänkin suojelulaista eikä uusiutuvan luonnonvaran hyödyntämisestä. Henki on sellainen, että uusiutuvan luonnonvaran hyödyntäminen on jäänyt taka-alalle. Jatkossa voidaan odottaa enemmän rajoitteita ammattikalastukselle”, hän sanoo.
Jordas arvioi, että elykeskuksen luvan saaminen on monen mutkan takana. ”Ehdot ovat liian tiukat.”
Jordaksen mukaan vapaaehtoinen sopiminen on järjestön ykkösvaihtoehto, mutta aina tämä ei onnistu ja siksi järjestö kaipaa tukea laista.
”Toivotaan, että vesien omistajat ja ammattikalastajat pääsevät keskenään sopimukseen. Nyt on ongelma, että millään ehdoilla ei päästä sopimukseen.”
Markku Myllylä arvioi, että asia ei ole läpihuutojuttu.
”Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on tutkia, puututaanko lailla omistusoikeuteen”, hän sanoo.
JANNE IMPIÖ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
