Kaksi uutta ahmapoikkeuslupaa myönnetty poronhoitoalueelle
Kevätkuukausille odotetaan runsaasti porovahinkoja.Suomen riistakeskus on myöntänyt kaksi uutta poikkeuslupaa erityisen merkittäviä porovahinkoja aiheuttavien ahmojen pyytämiseksi. Toinen poikkeusluvista on myönnetty Lapin paliskunnan ja toinen Muonion ja Näkkälän paliskuntien yhteiselle lupa-alueelle.
Aikaisemmin eli torstaina 16.2.2017 myönnettiin jo neljä ahmanpyynnin poikkeuslupaa.
Myönnetyillä poikkeusluvilla on tarkoitus ehkäistä porotaloudelle aiheutuvia erityisen merkittäviä vahinkoja. Ahmalle suotuisien lumiolosuhteiden myötä vahinkoja syntyy aiempien vuosien kokemusten perusteella paljon kevätkuukausien aikana.
Maa- ja metsätalousministeriön asetuksessa on suurimmaksi sallituksi saalismääräksi metsästysvuodelle 2016-2017 asetettu kahdeksan ahmaa.
Poikkeuslupia voidaan asetuksen mukaisesti myöntää vain ahmakannan hoitosuunnitelmassa määritellylle pohjoisen ja itäisen poronhoitoalueen kannanhoitoalueelle, jossa ahman aiheuttamat porovahingot ovat suurimmat.
Saaliiksi on saatu toistaiseksi kaksi urosahmaa, toinen Hammastunturin ja toinen Sallivaaran paliskunnan alueelta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

