Kyllönen vastustaa valtionyhtiö Destian myyntiä
Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) ei lämpene ajatukselle myydä valtionyhtiö Destia.Liikenneinfrastuktuurin rakentamiseen ja ylläpitoon erikoistuneen yhtiön myyntiä väläytti eduskunnan liikennevaliokunnan puheenjohtaja Arto Satonen (kok.) Yleisradion Aamu-tv:ssä.
”Tähän päivään asti olen vastustanut vakaasti Destian myyntiä ja aion tehdä sitä jatkossakin”, Kyllönen kertoo.
Myös Destian henkilökuntaa edustavissa ammattiliitoissa mahdollinen myynti sai nuivan vastaanoton. Julkisten ja hyvinvointialojen ammattiliiton JHL:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vetoaa ministereihin, jotta he hylkäisivät myyntiesityksen.
”Destiaa ei saa myydä. Vaarana on hintojen nousu tierakennuksessa, jos muutama suuri yritys saa markkinat haltuunsa”, Eloranta sanoo tiedotteessa.
Satonen (kok.) arvioi, ettei Destian omistus ole poliittinen kysymys. Yle Uutiset kertoi eilen, että hallituksessa suunnitellaan Destian myyntiä.
Satosen mukaan taustalla on kysymys, pitääkö valtion omistaa yhtiö, joka kilpailee yksityisten yritysten kanssa samoilla markkinoilla.
Destialla on noin 1 600 työntekijää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

