Seurakuntavaalien ennakkoäänestys käynnissä
Syksyn seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkoi maanantaina ja jatkuu perjantaihin 31.10. asti.
Ennakkoäänestys alkoi paikoin reippaammin ja paikoin hiljaisemmin kuin edellisissä seurakuntavaaleissa.
Varsinainen vaalipäivä on isänpäivä 9.11.
Vaaleilla valitaan seurakuntaneuvostot ja kirkkovaltuustot seuraavalle nelivuotiskaudelle 2015–2018.
Äänioikeus on 3,3 miljoonalla suomalaisella yli 16-vuotiaalla kirkon jäsenellä.
Ennakkoäänestyspaikkoja on lähes 3 600 ympäri Suomea. Tiedot lähimmästä ennakkoäänestyspaikasta löytyvät sivulta seurakuntavaalit.fi.
Ennakkoäänestysviikolla voi äänestää missä tahansa äänestyspisteessä, mutta kuitenkin vain oman seurakunnan ehdokkaita.
Vaalipäivänä 9.11. voi äänestää ainoastaan oman seurakunnan nimeämässä äänestyspaikassa.Äänestyksessä pitää olla mukana kuvallinen henkilötodistus.
Seurakuntavaaleissa saavat äänestää 16 vuotta viimeistään vaalipäivänä 9.11. täyttävät evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet.
Rippikoulua tai konfirmaatiota ei edellytetä äänestämiseen, jäsenyys riittää. Äänioikeutta käytetään siinä seurakunnassa, jossa äänioikeutettu on merkitty seurakunnan jäseneksi viimeistään vaalivuoden elokuun 15. päivänä.
MTV:n vaalisivulla on käytössä valtakunnallinen vaalikone osoitteessa http://www.mtv.fi/seurakuntavaalit. Siellä voi tutustua ehdokkaisiin ja heidän mielipiteisiinsä.
Seurakuntavaalien vaalikeräyksellä tuetaan lasten ja nuorten koulutusta ja syrjäytymisen ehkäisemistä Suomessa ja kehitysmaissa.
Vaalikeräyksen järjestävät Kirkkopalvelut, Suomen Lähetysseura, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Pipliaseura.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
