Kysely: 93 prosenttia hoitajista huolissaan työn laadusta
Väkivaltaa työssään on havainnut yli 70 prosenttia vastaajista.Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkistaman kyselyn mukaan 93 prosenttia vastaajista on huolissaan hoidon laadusta.
Vastaajista 70 prosenttia on harkinnut alan vaihtamista. Yli puolet kyselyyn vastanneista ei ole varma, pystyykö työskentelemään kahden vuoden kuluttua terveytensä puolesta nykyisessä ammatissaan.
Selvityksen mukaan lähi- ja perushoitajien kokema työkuorma on kasvanut neljässä vuodessa. Työnsä raskaaksi kokevien määrä on kasvanut yli viidenneksen. Työntekijöillä on vahva halu tehdä työnsä laadukkaasti asiakkaan parhaaksi, mutta tällä hetkellä siihen ei anneta mahdollisuutta.
Työkuorma sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kasvatusalalla on kasvanut monesta syystä. Sosiaali- ja terveydenhuollossa hoidettavat ovat esimerkiksi entistä useammin monisairaita ja raskashoitoisia. Opetustoimessa taas koulunkäynninohjaajia on vähennetty ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja suurennetaan.
Lähi- ja perushoitajista 72 prosenttia on havainnut työpaikallaan väkivaltaa tai sen uhkaa viimeisen vuoden aikana. Omakohtaisia kokemuksia väkivallasta tai sen uhasta on viimeisen vuoden sisällä ollut yli 60 prosentilla vastaajista.
Superin kyselyn mukaan väkivallan yleisyydestä huolimatta siihen ei ole suhtauduttu työturvallisuuslain edellyttämällä vakavuudella. Myös työpaikalla järjestetty jälkihoito väkivallan tai sen uhan kohteeksi joutuneille on epäselvä lähes puolelle vastaajista. Liki kolmannes kertoo, ettei jälkihoitoa ole järjestetty.
Kysely toteutettiin tammi-helmikuussa 2016 ja siihen vastasi 1 735 Superin jäsentä, jotka työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kasvatusalalla. Superissa on kaikkiaan lähes 90 000 jäsentä, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

