Automaatio siirtää ihmisen pois traktorin hytistä
Uunituoreen CaseIH:n Optumin ohjaamossa riitti tungosta Agritechnica-näyttelyssä Saksassa maanantaina. Veikko Niittymaa Kuva: Viestilehtien arkistoHANNOVER, SAKSA (MT)
Viidennes viljelijöistä pitää traktorilla ajamista parhaana asiana maatalouden harjoittamisessa, kertoi Yhdysvalloissa tehty tutkimus taannoin.
Viljelijöillä on aihetta huoleen.
Dresdenin yliopiston professori Thomas Herlitzius arvioi automaation mullistavan maataloustyöt parissa vuosikymmenessä. Esimerkkinä hän mainitsi viljankorjuun.
Tällä hetkellä koneita automatisoidaan.
”Seuraava hyppy on, että puimuri liikkuu itsenäisesti. Kuljettaja voi olla traktorin ohjaamossa ja seurata tilannetta pellolla.”
Lopulta traktorikin hakee viljat itsenäisesti ja viljelijä siirtyy kotikonttoriin, jonka seinät on tapetoitu näyttöruuduilla.
”Käyttäjää kuitenkin tarvitaan, jos tulee ongelma, jota automaatio ei pysty ratkaisemaan.”
Herlitzius puhui Euroopan maatalouskonetutkijoiden vuosiseminaarissa Hannoverissa lauantaina. Professorilla on tapana hämmentää keskustelua ja tuoda uudenlaisia näkemyksiä pohdittavaksi.
Maatalouskoneautomaatiota kehitetään neljän yliopiston voimin Saksassa. Herlitziuksen mukaan automaatio on osa kehitystä, jossa ihminen nostetaan keskiöön.
Muutokset vievät aikaa. Osa viljelijöistä on valmis automaatiohyppyyn nopeasti, toiset vasta vuosikymmenten päästä, jos silloinkaan.
Ehkä traktoriin ajamisesta viehättyneet jenkkiviljelijät voivat jatkaa vielä pitkään.
Herlitzius pitää ratkaisevana hetkeä, kun roboteilla tehty työ on yhtä edullista kuin nykytekniikalla tehty. Sen jälkeen robotit alkavat yleistyä nopeasti.
Automaattisia peltotyökoneita testataan viiniviljelyksillä, joilla haetaan vastausta siihen, mitä kone pystyy tekemään automaattisesti ja mikä on ihmisen rooli viljelyketjussa.
”Joskus 1 300 robottia hoitaa Saksan 130 000 hehtaarin viiniviljelmien työt.”
Hydrauliikkaa käyttävissä koneissa, kuten kaivureissa ja myös puimurissa, saadaan tuntuvia säästöjä paineakkujen avulla. Näin totesi saksalainen diplomi-insinööri Matthias Muter Hydacilta.
Ideana on ohjata hydrauliikan paluuvirtaus paineakkuun, jota voidaan käyttää apuna, kun kaivurin puomia taas nostetaan. Ratkaisu vaatii lisäsylinterin.
Caterpillar on arvioinut, että kaivurin energiankulutus pienenee jopa 30 prosenttia.
Muterin mukaan säästöä syntyy kahta kautta. Moottorien kokoa voidaan pienentää, kun kuormituspiikit voidaan hoitaa paineakuilla. Samoin hydrauliikan tehontarve pienenee.
Veikko Niittymaa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
