”Emme vedä etukäteen mattoa alta”
Ruotsinkielisessä tuottajajärjestö SLC:ssä suhtaudutaan rauhallisesti siihen, ettei RKP ole menossa hallitukseen. Järjestöllä on ollut perinteisesti suora yhteys maan hallitukseen, kun kaksi RKP:n kansanedustajaa on istunut SLC:n hallituksessa ja tuottajaliittojen puheenjohtajina.
”Olemme olleet hyvin perillä asioista, mutta neuvotelleet kuitenkin aina itse ministerien kanssa”, puheenjohtaja Holger Falck sanoo.
Hän uskoo, että ala saa kyvykkään edunvalvojan.
”En halua vetää etukäteen mattoa kenenkään alta. Lähtökohtaisesti pitää luottaa ministeriin ja uskon, että pääsemme MTK:n kanssa hyvään yhteistyöhön”, Falck sanoo.
Falck korostaa, että maa- ja metsätalousministerin tulee olla asiaosaaja, ja pitää paikkaa luontaisena keskustalle.
”Toivon, että tuleva ministeri on hyvin perillä asioista. Eniten meitä huolestuttaa elinkeinon heikko kannattavuus, etenkin, kun nyt puhutaan suurista leikkauspaineista.”
Falck ryhtyi heti suhteita hoitamaan ja koetti varata ministeriä kolmen vuoden välein pidettävään SLC:n liittokokoukseen. Seuraava pidetään marraskuussa Naantalissa.
”Mutta ministerin sihteeri ei suostunut, kun ministeriäkään ei vielä tiedetä!” hän nauraa.
Eija Mansikkamäki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
