Kosteikkotuet haettavinakesäkuun loppuun saakka
Monivaikutteisen kosteikon perustamiseen tai arvokkaan perinnebiotoopin alkuraivaukseen ja aitaamiseen tarkoitettuja niin sanottuja ei-tuotannollisten investointien tukia voi hakea 30.6. saakka, Maaseutuvirasto (Mavi) muistuttaa.
Kosteikkojen perustamista tuetaan Suomenlahteen, Saaristomereen, Selkämereen, Merenkurkkuun tai Perämereen laskevan joen valuma-alueella.
Tukea saa myös sellaisten järvien valuma-alueille, joilla voidaan merkittävästi pienentää maatalouden vesistökuormitusta sekä lisätä monimuotoisuutta ja edistää riista-, kala- tai raputaloutta.
Muilla alueilla kosteikkojen perustamista voidaan tukea, jos kohde kuuluu elykeskuksen laatimaan suojavyöhykkeiden monimuotoisuuden tai kosteikkojen yleissuunnitelmaan.
Perinnebiotooppi on esimerkiksi keto tai niitty, jonka ympäristöhallinto on määritellyt valta- tai maakunnallisesti tai paikallisesti arvokkaaksi luontotyypiksi.
Perinnebiotooppien kunnostamistoimista tuetaan aitaamista sekä pensaikon ja puuston alkuraivausta sekä raivausjätteen poistamista. Tuettaviin toimiin voidaan sisällyttää myös rakennelmien ja rakenteiden säilyttäminen ja kunnostaminen.
Tukea haetaan elykeskuksesta. Hakijoina voivat olla viljelijät tai Leader-ryhmien alueilla olevat rekisteröidyt yhdistykset.
Tukea monivaikutteisen kosteikon perustamiseen haetaan lomakkeella 195 (viljelijä) tai 195B (rekisteröity yhdistys).
Perinnebiotooppien alkuraivaukseen ja aitaamiseen tukea haetaan lomakkeella 196 (viljelijä) tai 196B (rekisteröity yhdistys).
Kohteen on oltava tuen hakijan hallinnassa koko hankkeen toteutusajan sekä sen jälkeen tehtävän ympäristötuen erityistukisopimuksen ajan. Hakijan on laadittava asianmukaiset suunnitelmat, joita on myös noudatettava.
Ei-tuotannollista investointia ei saa aloittaa ennen elykeskuksen päätöstä tuen myöntämisestä.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
