Presidentti Niinistö siirtolaiskriisin ratkaisusta: Epäonnistuminen johtaisi vakaviin seurauksiin
Epäonnistuminen siirtolaiskriisin hoitamisessa voi johtaa Euroopassa vakaviin seurauksiin, arvioi presidentti Sauli Niinistö.
Niinistön mukaan kriisi koettelee Schengenin sopimusta, mutta vapaa liikkuvuus ei voi myöskään tarkoittaa hallitsematonta liikkumista.
Sivistyskansan inhimillisyys ja kunnia vaativat, että näitä ihmisiä autetaan. Toisaalta tiedämme, että Lähi-idän ja Afrikan epävakautta ei voida ratkaista siirtämällä yhä suurempi osa ihmisistä Eurooppaan, Niinistö sanoi suurlähettiläspäivillä pitämässään puheessa.
Niinistön mukaan tarvitaan uskottavaa politiikkaa, joka vaikuttaa ja saa kansalaisten enemmistön tuen.
"On ratkaistava, mihin suuntaan asioita oikein halutaan viedä. Autetaanko siellä vai täällä? Tähän tietysti mielellään vastataan, että molempi parempi. Luulen kuitenkin, että on välttämätöntä valita painopiste ja toimia päättäväisesti."
"Euroopan vaaran vuodet"
Presidentti toi puheessaan esiin myös liudan muita Eurooppaa kohtaavia ongelmia, kuten geopolittisen valtapolitiikan paluun, Euroopan yhteisten pelisääntöjen koettelun ja talouden kriisiytymisen.
"Eurooppa elää nyt omia vaaranvuosiaan. Sitä reunustaa epävakauden ja väkivallan kehä aina Ukrainasta Lähi-itään ja Pohjois-Afrikkaan."
Puheessaan Niinistö myös korosti realistisen ajattelun paluuta politiikkaan. Realistinen koulukunta korostaa ulkopolitiikassa valtioiden välistä kilpailuasetelmaa, jossa jokainen valtio pyrkii ajattelemaan ensisijaisesti omaa etuaan.
"Realismin oppikirjoja availlaan nyt eripuolilla. Meillähän ne eivät koskaan kiinni menneetkään. Siitä piti historia huolen. Nyt ympärillämme on yhä vähemmän selvää ja enemmän epäselvää."
Niinistön mukaan Itä-Ukraina tai Krim ovat vain yksi esimerkki poliittisen ilmapiirin muutoksesta.
"Kyse on valta- ja geopolitiikan ristiriidoista ja niiden vaikuttamiseksi luoduista työvälineistä. Tiedonkulun hidastaminen ja hankaloittaminen voi olla riittävä tavoite."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
