Lajien uhanalaisuus ei ole mielipidekysymys
Luontoasiantuntijana tunnettu Seppo Vuokko kyseenalaisti kirjoituksessaan (MT 17.11.) Suomen lajiston uhanalaisuutta.
Hänen mukaansa lajien uhanalaisuudella ei useimmiten ole mitään tekemistä todellisen häviämisuhan kanssa, ja uhanalaisuusarviot ovat luonnon kannalta liki hyödyttömiä. Väitteet eivät monilta osin pidä paikkaansa.
Lajien uhanalaisuus arvioidaan kansainvälisten ja objektiivisten kriteerien mukaan. Niitä ovat kannan ja esiintymisalueen koko sekä niissä tapahtuvat muutokset. Laji päätyy oikeaan uhanalaisuusluokkaan sen mukaan, miten suureksi sen häviämisriski näillä kriteereillä arvioidaan.
Suomessa uhanalaisuuden arviointi on maailman huippuluokkaa.
Uusimmassa Punaisessa kirjassa uhanalaisuus pystyttiin arvioimaan lähes puolesta maamme noin 45 000 eliölajista. Mukana arviointityössä oli 160 Suomen parasta lajistoasiantuntijaa muun muassa luonnonsuojeluhallinnosta, luonnontieteellisistä museoista ja tutkimuslaitoksista.
Uhanalaisiksi arvioitiin runsaat 2 200 lajia, noin kymmenesosa kaikista arvioiduista. Näin laajan ja perusteellisen työn toteaminen suurelta osin perusteettomaksi ja hyödyttömäksi on väite, joka vaatisi tuekseen vankat perustelut. Niitä ei Vuokolta löydy.
Vuokon mukaan pohjoisella
havumetsävyöhykkeellä metsiin ei kohdistu suuria muutoksia ja uhanalaisia lajeja on vähän.
Kuitenkin yli kolmasosa Suomen uhanalaisista lajeista elää metsissä. Näiden lajien uhanalaisuuden keskeisin syy on intensiivisen metsätalouden aiheuttamat muutokset metsälajien elinympäristöissä, erityisesti vanhojen metsien harvinaistuminen ja lahopuun väheneminen.
Vertailu vuosien 2000 ja 2010 uhanalaisuusarviointien välillä osoittaa metsälajien uhanalaistumisen jatkuneen edelleen.
Toisinaan metsäalalla esiintyy Vuokon edustamaa retoriikkaa, jossa omaa näkemystä koetteleva tutkimustieto leimataan mielipiteeksi.
Mielipiteen ja tutkimustiedon välinen keskeinen ero on, että tutkimustieto perustuu aineistoon ja analyysiin, jotka on raportoitu ja toistettavissa. Mikäli tulokset herättävät epäilyä, kritiikin voi kohdistaa aineiston keruuseen, analyysiin tai tulosten tulkintaan.
Myös tutkimustiedon koettelemaa omaa käsitystä kannattaa toisinaan tarkastella huolellisesti.
Vuokko kiistää myös saimaannorpan uhanalaisuuden, mikä menee lähinnä huumorin puolelle. Jo yksilöiden vähyys sokkeloisessa Saimaassa on suuri uhka: norppia on jäljellä vain reilut 300 yksilöä, joista lisääntyviä naaraita on alle 90.
Tuoreen tutkimuksen mukaan saimaannorpan perinnöllinen monimuotoisuus huolestuttavan vähäinen ja vähenee edelleen. Kun otetaan huomioon kalanpyydysten aiheuttama sivusaaliskuolleisuus ja ilmastonmuutos, jota lumesta ja jäästä riippuvainen norppa ei pääse Saimaalta pakoon, uhanalaisempaa hyljettä ei maailmasta löydy.
Petteri Tolvanen
ohjelmapäällikkö,
suomalainen luonto
WWF Suomi
Annukka Valkeapää
metsäasiantuntija
WWF Suomi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
