Viljaa jälleen puolelle pelloista
Rypsin viljelyala vähenee voimakkaasti jo toisena vuotena peräkkäin. Tänä vuonna rypsiä on kylvetty vain 52 400 hehtaaria, kun toissa vuoden ennätyksellinen ala oli 142 000 hehtaaria.
Vastaavasti vilja-ala on jälleen kahden vuoden tauon jälkeen yli puolet kaikesta käytössä olevasta maatalousmaasta.
Viljalle kylvettiin maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) ennakkotietojen mukaan 1,2 miljoonaa hehtaaria Suomen noin 2,3 miljoonasta hehtaarista. Ylivoimaisesti suurin osa siitä on jälleen rehuohraa.
Myös kauran ala on jälleen kasvussa parin vuoden takaisen notkahduksen jälkeen.
Rypsin lisäksi myös muiden pellonkäyttömuotojen, viherlannoitusnurmien ja luonnonhoitopeltojen kokonaisala on tänä vuonna viime vuotta pienempi.
Tiken julkaisemat ennakkotiedot perustuvat viljelijöiden huhtikuun päätukihaussa ilmoittamiin kasvulohkotietoihin. Lopulliset viljelyalat täsmentyvät myöhemmin.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
