ravit Ideavarmalla Vermoon
Keskiviikon kierrokselta ei löydy itsestään selvää tukipilaria peleihin. Muutamia melko paljon peliä kerääviä hevosia kohteissa kilpailee, mutta niillä on kaikilla myös hyvät haastajat.
Vihjesysteemi on rakennettu kolmannessa lähdössä juoksevan Snowline Stormin varaan. Tuomas Korvenojan valmentama nelivuotias on kyvykäs ravuri, jolle tehtävä vaikuttaa passelilta.
Snowline Storm on joutunut aloittamaan toistuvasti huonoilta takarivin paikoilta. Korvenoja on antanut siitä varovaisen positiivisia lausuntoja, eikä esityksissä ole ollut isompaa moittimista, mutta toisten takana meno ei ole maittanut täysipainoisesti.
Kauden alussa Snowline Storm oli johtopaikalta kahdesti hyvä, vaikka laukkasikin jälkimmäisellä kerralla varmalta tuntuneen voiton. Nyt sillä on vaihteeksi lähtöpaikka, josta kärkeen pääseminen on mahdollista. Mikäli se pystyy suunnilleen parhaimpaansa ja pistelee täyden matkan 1.15:n pintaan, sen lyöminen on vaikeaa.
Viime viikolla lähes puolen vuoden tauolta komeasti palannut Masahiro nousee seuraavan lähdön suosikiksi. Minna Moilasen suojatti kiri viimeiset 700 metriä kympin lukemiin ja tavoitti Don Romantiquen. Ravi ei käynyt ihan täydellisesti, ja kun sen kanssa oli kerran ollut tauonkin aikana ongelmia, täyttä luottoa hevosella on paha antaa.
Masahirolle viimeksi hävinneellä Markku Niemisellä on laittaa vastaan toinen nelivuotias Bret Boko, joka on tullut hänelle äskettäin Ruotsista. Hietakankaan perheen omistama Bret Boko saavutti Stig H. Johanssonin tallista kuudessa kilpailussa kolme voittoa naapurimaan ravipyhätössä Solvallassa.
Upstream kannattaa ottaa myös peleihin. Se juoksi Tammaderbyssä sekä karsinnassa että finaalissa kuolemanpaikalla, mutta jaksoi puristaa She Loves Youn voittaessa totosijalle. Sen jälkeen on tullut taukoa, mutta se voitti kauden aloituksensa vielä pidemmältä huililta.
Kati Lindsbergin hevoset ovat sairastaneet. Tamilphoto aloittaa niistä ensimmäisenä. Se olisi parhaimmillaan pitkällä matkalla suursuosikki, mutta nyt muutama varmistus on paikallaan.
Suomenhevostammat kohtaavat rivin päättävässä Marttilan Tammasarjan osalähdössä pitkällä kolmen kilometrin matkalla. Marimin on tuoreiden voittojen myötä perusmerkki. Pitkä matka ei ole sen bravuuri, mutta vuosi sitten se kukisti B. Helmiinan tässä lähdössä terävällä spurtilla.
B. Helmiina aloitti kauden lupaavasti, mutta loppukevään ja alkukesän kilpailuissa sille tuli ihmeellisiä laukkoja. Reijo Borgströmin mukaan syynä ovat olleet kiimat. B. Helmiina on saanut niihin hoitoa, ja tilanteen pitäisi olla parempi. Muuten kaikki on ollut kunnossa, eikä kilpailuvireessä pitäisi olla vikaa.
Vihjesysteemi:
1. lähtö: 5 Bogart Nass, 3 Victory Lane, 2 Undercover Photo (9, 7)
2. lähtö: 9 Hexan Voksu, 2 Vieskerin Taiga, 5 Haastava (3, 1)
3. lähtö: 4 Snowline Storm (9, 3)
4. lähtö: 9 Masahiro, 3 Bret Boko, 8 Upstream (10, 4)
5. lähtö: 10 Tamilphoto, 5 Vincent Van Kemp, 7 Baccus Fortis, 2 Rainbow Zet (10, 6)
6. lähtö: 6 Marimin, 2 B. Helmiina, 7 Sirun Valpuriina (10, 9)
3 x 3 x 1 x 3 x 4 x 3 = 324 riviä = 32,40 euroa
TERO SIPAKKO
Kierros 27 Toto65
1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 BWT Driver/Jeroen van Craen 2100 13,0a 56 323 6/17,9a 9/15,7a 6/17,1a L 1.7.
2 Undercover Photo (US)/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 13,1a 52 996 1/15,1a 2/14,8a 4/13,9a 6/15,1a
3 Victory Lane/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,0a 56 660 3/17,0a 1/14,8a 7/15,3a L 1.7.
4 Mockasin (SE)/Antti Teivainen ‘’ 12,7a 49 718 7/16,1ax 5/14,1a 10/16,1a L 1.7.
5 Bogart Nass/Seppo Sarkola ‘’ 14,2a 49 300 8/15,5a 1/16,4a 1/15,9a L 30.6.
6 I Got The Power/Jukka Mattila ‘’ 13,0a 42 492 8/15,6 2/15,6a 8/15,9a L 1.7.
7 Born In Birdland/Ari Moilanen ‘’ 14,4a 46 912 1/16,3 3/15,2a -a hpl 12/17,8
8 Bp’s Perfect/Markku Kinnunen ‘’ 13,0a 41 584 11/16,9a hpl 8/17,5a L 1.7.
9 Lover Shade/Seppo Markkula ‘’ 12,1a 55 404 10/15,5a 1/16,4 11/18,4x 3/16,9a
2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Pystö/Ari Kela 2100 27,0a 14 680 1/28,9 4/27,6a 8/27,0a 1/29,8
2 Vieskerin Taiga/Timo Tuominen ‘’ 26,3a 14 055 2/26,8a 6/28,2ax 5/26,7 5/26,3a
3 Eka-Assi/Antti Teivainen ‘’ 27,2a 13 720 8/30,4ax 6/30,8a hpl hpl
4 Tuikero/Teemu Okkolin ‘’ 26,9a 10 955 10/34,2 4/28,6a 6/28,1 hpl
5 Haastava/Jukka Kauppinen ‘’ 27,1a 7 430 2/28,1 3/31,5x 2/28,3a 3/28,6
6 Vieskerin Vissi/Kari Rosimo ‘’ 28,6a 12 185 9/31,6x hpl hll 3/31,8
7 Virin Santeri/Timo Toiviainen ‘’ 26,5a 14 020 4/26,7 2/27,1a 6/26,5ax L 30.6.
8 Rojali/Jouni Törmänen ‘’ 26,9a 11 730 3/28,3 hll 2/27,7 P 29.6.
9 Hexan Voksu/Esa Holopainen ‘’ 28,6a 7 930 1/29,0 13/33,8x 1/27,5 1/28,6a
10 Taikapoju/Ari Moilanen ‘’ 26,8a 13 985 7/29,8a 4/30,3ax 4/28,4a 6/32,4x
11 Jäävin Hela/Raul Virolainen ‘’ 27,3a 11 680 9/29,4a 7/31,3 8/27,6a 8/27,3a
12 Ruiskumestari/Hannu Kamppuri ‘’ 24,8a 12 170 5/29,0ax 3/27,2 4/27,6 hpl
3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Omega Value (SE)/Ari Moilanen 2100 16,3a 5 040 8/22,0 9/19,8a 2/18,4 8/19,0a
2 Pirlo (US)/Seppo Markkula ‘’ 5 000 1/15,3a 5/20,9x -a hpl
3 Yoggi Yangster/Antti Ala-Rantala ‘’ 15,4a 4 170 13/21,6x 1/18,1a 1/15,4a 1/16,7a
4 Snowline Storm/Tuomas Korvenoja ‘’ 15,7a 4 680 5/16,6a 2/17,1a 6/15,7a 5/16,1a
5 Bite Me Kid/Susanna Vuorinen ‘’ 16,2a 3 770 10/17,6a 5/18,5a 7/18,3a 4/16,5a
6 First Victorioso/Toni Nieminen ‘’ 16,1a 4 760 2/16,1ax 7/17,9x -a hpl 2/19,5
7 Guarda Che Luna/Antti Huhtala ‘’ 18,0a 3 555 11/18,0a 6/18,9a 8/22,5ax -a hpl
8 The Wild One/Juha Utala ‘’ 17,5a 5 024 9/18,6 2/m19,9 6/m20,4 hpl/m-
9 Speedy Lane/Kari Venäläinen ‘’ 16,4a 4 820 2/17,1a 1/17,0a 1/16,4a 1/17,4a
10 Ideal Du Point/Roi Iltanen ‘’ 17,4a 4 140 -a hpl 9/18,3x 1/21,0a -a hpl
11 David’s Cannon/Kari Rosimo ‘’ 16,4a 3 730 2/21,1a 5/21,2 3/19,0a -a hpl
12 Maravilla/Mika Taittonen ‘’ 16,3a 3 690 2/17,9a 7/17,4a 4/20,3L 8/16,3a
4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki
1 Stone Capes Gem/Kari Rosimo 2100 15,6a 15 710 7/17,9a 8/19,1a 5/15,6a 5/16,8a
2 Walking On Sunshine (DE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,7a 14 350 4/15,0a 2/17,6a 5/14,9a 5/15,8a
3 Bret Boko (SE)/Markku Nieminen ‘’ 15,7 14 945 0/19,3x 1/15,7 1/16,3 -a hll
4 Rouge/Kari Venäläinen ‘’ 14,6a 16 550 3/16,2a 4/15,1a 2/18,1 10/16,1a
5 Who’s A Chick/Juha Utala ‘’ 16,2a 10 660 2/18,2 hpl 6/17,3a 14/19,9
6 Hard Game/Jari Tulppo ‘’ 15,3a 16 280 8/17,4 4/17,5 9/15,3a 7/17,0
7 Wendigo Wicca/Tapani Jauhola ‘’ 14,9a 13 020 hkä/m-x 3/21,4ax 3/17,2a 4/15,6a
8 Upstream/Seppo Markkula ‘’ 14,6a 16 280 1/17,1a 3/16,0a 4/16,3a 3/14,6a
9 Masahiro/Ari Moilanen ‘’ 14,7a 11 300 1/18,2x 2/17,3a 2/20,3a 1/14,7a
10 Simb Lex Luthor (SE)/Tapani Salojensaari ‘’ 15,2a 16 204 7/17,7a 2/16,3a 2/15,2a 1/16,8
11 Winston Neyenrode (NL)/Jouni Varamäki ‘’ 13,6a 14 249 3/16,8a 2/14,9a 6/13,6a 7/16,0a
12 Golda Keep It/Antti Teivainen ‘’ 13,6a 13 870 4/16,0a 3/14,9a 7/13,6a 2/15,0a
5. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki
1 No Niin No (FR)/Brita Flander 3100 16,3 35 863 9/17,5x 8/18,0 5/15,0a 9/15,4a
2 Rainbow Zet/Mikael Kopola ‘’ 14,8 68 805 7/16,6a 9/18,6 2/15,9a 4/15,3a
3 Zoogin’s Day/Kari Venäläinen ‘’ 14,7 56 390 4/17,1 3/17,5 2/17,3L L 30.6.
4 Perceval (SE)/Ari Moilanen ‘’ 15,7 57 452 5/16,9 13/19,2x 9/18,3 hll
5 Vincent Van Kemp/Jeroen van Craen ‘’ 16,6 62 033 11/16,3a 8/15,7a 2/14,7a L 30.6.
6 Gany du Ling (SE)/Antti Ala-Rantala ‘’ 15,3 59 538 2/15,9 9/16,1 hpl 4/16,0a
7 Baccus Fortis/Seppo Markkula ‘’ 16,9 63 490 7/16,5a 2/16,9 2/17,5 10/15,3a
8 Lily Hooligan/Hannu Hietanen ‘’ 15,4 37 630 3/16,3 8/15,7a 7/17,1x 5/14,7a
9 Rocky Kemp/Ilkka Korpi ‘’ 15,9 39 587 2/16,8a 4/17,6 9/17,2 1/16,0a
10 Temazinc* (SE)/Kai Kulhoranta 3120 14,3 84 438 6/16,4a 9/14,9a 3/12,7a -a hpl
11 Tamilphoto* (SE)/Antti Teivainen ‘’ 15,5 105 313 1/15,7a 2/14,4a 2/15,8a 9/14,1ax
12 Cannon Flame/Jari Kinnunen ‘’ 15,9 143 645 4/18,2 3/16,1 7/15,8a hpl
13 Einar Celeber* (SE)/Mika Forss ‘’ 14,4 145 847 0/14,8ax 5/15,5a 0/14,0a 1/18,1x
6. LÄHTÖ Ryhmäajo 3100 m Helsinki
1 Liinan Linkki/Jorma Liimatainen 3100 22,8a 47 810 10/26,1 7/27,2 7/23,7a 5/23,4a
2 B. Helmiina/Ari Moilanen ‘’ 22,0a 370 485 5/25,9x 5/24,5ax 8/26,0x 8/26,5ax
3 Sekottaja/Seppo Markkula ‘’ 23,7a 33 725 7/26,3a 4/27,1 6/23,7a 7/26,0
4 Kihiliina/Jarmo Saarela ‘’ 23,2a 31 970 3/25,2 hll 5/23,2a 4/24,6a
5 B. Turolii/Kari Rosimo ‘’ 21,7a 166 055 6/24,6a 5/25,1 4/25,0a 3/22,9a
6 Marimin/Arto Hammar ‘’ 21,7a 215 255 1/26,0 6/21,9a 1/22,5a 1/23,3
7 Sirun Valpuriina/Jouni Törmänen ‘’ 22,1a 103 348 1/23,9a 2/24,8 7/25,7x 2/23,5
8 Yllin Kyllin/Teemu Okkolin ‘’ 24,7a 41 130 6/25,9a 14/29,1x -a hpl 4/24,7a
9 Oktaavia/Kari Venäläinen ‘’ 22,2a 141 340 7/25,3a 9/26,3 2/22,8a 4/24,2
10 Aino-Ilona/Hannu Hietanen ‘’ 22,5a 62 890 5/26,7 3/24,7a 9/23,8a 3/25,0
11 Edla/Toni Törmänen ‘’ 24,7a 36 139 -a k 7/26,9a 6/27,3 -a hll
12 Wizard Stina/Pasi Hirvonen ‘’ 24,8a 17 520 9/25,3 1/26,2 6/24,8ax L 1.7.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
