Keskusta vaatii selvyyttä Rinteen toimista — Kärnä: "Aika mahdottomaksi käy asema, jos yksiselitteisesti selviää, että pääministeri ei ole puhunut totta eduskunnassa"
Pääministeri Antti Rinne (sd.) pitää tiedotustilaisuuden Posti-asiasta klo 12.30. Iltalehden tietojen mukaan omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) olisi eroamassa.
Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) mielestä Paavo Väyrynen ei ole tervetullut takaisin puolueeseen. Kuva: Jarkko SirkiäKeskustan kansanedustaja Mikko Kärnä arvioi pääministeri Antti Rinteen (sd.) jatkon tehtävässään käyvän mahdottomaksi, jos selvästi käy ilmi, että hän ei ole puhunut totta eduskunnalle Postin omistajaohjausta koskevassa asiassa.
"Tilanne on vakava ja kuten puheenjohtaja Kulmuni on todennut, keskusta vaatii pääministeriltä selvyyttä asiaan", Kärnä kommentoi MT:lle.
Kulmuni vaati selvitystä ensin Ilta-Sanomien haastattelussa.
Kärnän mukaan Rinteen jatko on kiinni selvityksen sisällöstä.
"Aika mahdottomaksi käy asema, jos yksiselitteisesti selviää, että pääministeri ei ole puhunut totta eduskunnalle. Historiakin huomioon ottaen", Kärnä sanoo. Pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.) joutui eroamaan vuonna 2003, kun kävi ilmi, ettei hän ollut puhunut eduskunnalle totta saamistaan Irak-tiedoista.
Tuolloin keskustan kanssa hallituksessa ollut SDP vaati pääministerin vaihtoa.
Rinne pitää tiedotustilaisuuden Posti-asiasta klo 12.30. Iltalehden tietojen mukaan omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) olisi eroamassa.
Pääministeri Rinne kertoi eilen eduskunnan kyselytunnilla, että Postin hallitus ei noudattanut hallituksen omistajaohjauksen toivetta Postin pakettilajittelijoiden työehtosopimuksen vaihtamisessa. Postin hallituksen puheenjohtaja kiisti tänään julkaisemassaan tiedotteessa Rinteen väitteen.
Lue lisää:
Iltalehti: Ministeri Paatero eroaa tehtävästään – erosta ilmoitetaan vielä tänään
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
