IL: Siuntiossa on tapahtunut öljyonnettomuus
Pelastuslaitos on asettanut vesistöön useita imeytyspuomeja öljyn leviämisen rajoittamiseksi.Iltalehti uutisoi, että Siuntiossa tapahtui tänään tiistaina iltapäivällä öljyonnettomuus.
Huonokuntoisesta farmarisäiliöstä oli alkanut vuotaa polttoöljyä maahan ja edelleen vesistöön, tiedottaa pelastuslaitos. Pelastuslaitos sai asiasta hälytyksen kello 16.09.
Pelastuslaitoksen mukaan vuoto oli ilmeisesti jatkunut pitemmän aikaa ja se havaittiin vasta öljyn kulkeuduttua vesistöön. Arvion mukaan öljyä vuoti vähintään useita satoja litroja.
Pelastuslaitos pysäytti vuodon poistamalla öljyä säiliöstä ja kallistamalla sitä, mutta siinä vaiheessa oli jo havaittu, että öljyä oli levinnyt ohuena kalvona Sjundbyå – Vikträsk – Pikkalanjoki -vesistöreittiä mereen asti.
Pelastuslaitos on asettanut vesistöön useita imeytyspuomeja öljyn leviämisen rajoittamiseksi. Puomit rajoittavat veneilyä. Öljyistä vettä pumpattiin myös salaojakaivosta säiliöihin.
Paikalle tilattiin kaivinkone poistamaan pilaantunutta maata. Pilaantunutta maata joudutaan pelastuslaitoksen mukaan poistamaan useita kymmeniä kuutiometrejä. Aineelliset vahingot tarkentuvat torjuntatoimien edetessä.
Tehtävään osallistui yhteensä kahdeksan yksikköä pelastuslaitokselta sekä Tammisaaren ja Siuntion VPK:ista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









