Ite-taiteen löytöretkeilijä
Jaana Kankaanpää ”En liikahda täältä mihinkään”, Liisa Heikkilä-Palo kommentoi lomanviettoaan.”Joskus täytyy tulla stoppi. Hoidan puutarhaa ja pidän lomaa taiteen keskellä.” Kuva: Viestilehtien arkistoVäinö Ojan veistämä Eeva tähyilee suojakatoksesta, johon illan pimetessä syttyy valo. Myös Timo Peltosen valpaskatseinen Pantteri on päässyt kunniapaikalle vanhan ajan komeiden perennojen lomaan.
Kulttuuritoimenjohtaja Liisa Heikkilä-Palon löytöretki nykykansantaiteeseen eli suomalaisittain Ite-taiteeseen alkoi viitisentoista vuotta sitten Maaseudun sivistysliitossa.
Harva aavisti, että Heikkilä-Palo kumppaneineen marssittaisi kansan syvien rivien taiteen takametsistä ja liitereistä Suomen hienoimpiin taidemuseoihin.
Ite-taiteesta tuli ilmiö eikä vain yhden näyttelyn väärti selkään taputus.
”Yllätyin suosion noususta itsekin aivan suunnattomasti”, ilmiön äitihahmo kertoo.
”Kun ensimmäistä näyttelyä tehtiin Kaustisen Kansantaiteenkeskukseen, ajattelin vain, että jospa tästä nyt selvittäisiin niin, ettei aivan maine menisi”, Heikkilä-Palo kertoo.
Näyttely seurasi toista sitä mukaa kuin taiteilijoita saatiin kartoitettua maakunta kerrallaan.
”Jotakin räjähtävää ja uutta syntyi taiteen kenttään. Ite-taiteessa on särmää ja energiaa, johon ammattitaiteilijatkin suhtautuivat suopeasti.”
Tähän mennessä on saatu suurin piirtein puoli Suomea kartoitettua.
”Löytöretki jatkuu täysillä. Siinä riittää seuraajallenikin elämäntyötä.”
Näyttelyjen ohella on syntynyt paksu pino Ite-taiteen vuosikirjoja, väitöskirja sekä teokset kolmesta Ite-taiteilijasta, joista kuuluisin on Parikkalan patsaspuiston veistäjä Veijo Rönkkönen.
Digitaalista arkistoa tehdään koko ajan.
Viime syksynä Maahenki julkaisi englanninkielisen teoksen Suomen Ite-taiteesta. Kansainvälisissä näyttelyissä on oltu mukana useita kertoja.
”Kyllä Suomi on saanut suitsutusta”, Heikkilä-Palo kertoo. Suomi tunnetaan kaikkialla missä nykykansantaidetta vaalitaan.
Heikkilä-Palo luonnehtii tapaamiaan ite-taiteilijoita huipputyypeiksi, joille taiteen tekeminen on elämäntapa.
”Eivät he puhu rahoista eivätkä vaivoista. He ovat hyvinvoivaa jengiä, joka uskaltaa tehdä mitä haluaa.”
Joukossa on monia työelämän taakseen jättäneitä ihmisiä, monet maanviljelijöitä, joilla viimeinkin on aikaa värkätä sitä mistä lapsena haaveilivat.
”Ite-taiteilija voi veistellä ihania naisia tai tehdä niin ison himmelin, ettei se mahdu kuin autotalliin. Hän vähät välittää siitä, naureskeleeko joku tai mitä naapurit sanovat.”
Ite-taiteesta voi kuka tahansa nauttia tänä kesänä esimerkiksi Lapinlahden Rakkaat akat -näyttelyssä, Parikkalan patsaspuistossa, Pyhtään Arvaa mitä -näyttelyssä sekä Ite-museossa Kokkolassa.
Puusta veistetty juhannusmorsian sulostuttaa Karesuvannon ”maata kääntäviä” juhannusjuhlia, joihin Heikkilä-Palokin aikoo osallistua. Ite Lapissa -tapahtumaan liittyy myös tanssi- ja musiikkiesityksiä.
Heikkilä-Palo tulee syyskuun alussa työskennelleeksi täydet 40 vuotta Maaseudun sivistysliiton palveluksessa. Hän oli perustamassa myös kustantamo Maahenkeä, joka tunnetaan muun muassa palkituista luontokuvateoksista.
Kulttuuritapahtumien tuottamisen ohella hänen oma taiteellinen kädenjälki näkyy laajasti graafisessa suunnittelussa, kuten kirjojen ulkoasussa.
60-vuotias järjestö nojaa alkiolaiseen ja maahenkiseen sivistyskäsitykseen. Jäsenjärjestöistä osa on keskustalaisia, osa sitoutumattomia.
”Kulttuurityö ei voi olla puoluesidonnaista”, Heikkilä-Palo painottaa. ”Ei luonto eikä Ite-taide tunne puoluerajoja.”
Maaseutukulttuurin voimatykki ei ihan helposti sopeudu eläkkeelle jäämisen ajatukseen. ”Pikkuisen kauhistuttaa”, Heikkilä-Palo myöntää.
Ratkaisukin on mietittynä. Hän on luvannut jäädä vuodenvaihteessa Maahenkeen kustantajaksi.
Maaseudun sivistysliitto on voinut Heikkilä-Palon mukaan laajentaa kulttuurityötä olennaisesti EU-varojen ansiosta.
”Kulttuurityöllä on tulevaisuudessakin valtava merkitys maaseudun hyvinvoinnille. Että ihmiset jaksavat elää siellä ja tuottaa meille ruokaa.”
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
