Kuntauudistus vai -harhautus?
Kun aikoinaan kuulin kuntauudistuksesta ensi kertoja mainittavan, en pitänyt asiaa millään tavoin ajankohtaisena ja mahdollisena. Nyt tämä vouhotus on alkanut, ja se nousee jatkuvasti päälle kuin ukkosmyrsky.
Kirkkain silmin luvataan yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista, kuten EU:hunkin liittymisen aikoina. Euro otettiin myös vastaan suurin toivein. Tänä päivänä tiedetään ja tunnetaan näiden vaikutukset – EU on 27 maan yhteinen kriisi.
Suomen valtionvelka kasvaa jatkuvasti luodin nopeudella ja on vuodenvaihteessa yli 90 miljardia euroa. Elämä kallistuu, ja leipävarras nousee yhä korkeammalle.
Suomi-neito on kokenut aikoinaan sotien kauhut pula-aikoineen, joista se on aina selvinnyt. Nyt näyttää siltä, että omat purevat ja koko Suomi myllerretään ”aina Hangosta Petsamoon”.
Vaikuttaa, että myllerrys tulee olemaan totaalinen. Jääneekö kiveä kiven päälle.
Valtuustoille on annettu valtiovallan taholta esimakua kiireellisestä aikataulusta. Olemme kuin tulilinjalla, jossa päätöksiä vaaditaan tehtävän nopeasti.
Meillä ei ole kuitenkaan mitään hätää. Kiire on täysin keksittyä, jotta saataisiin tämä koko Suomea käsittävä niin sanottu kuntauudistus tai -hämäys joutuin läpi, jottei kansa ehtisi tajuta, mihin ollaan menossa.
Eräs jo edesmennyt kansanedustajamme sanoi aikoinaan, että ”funteeraustunti on arvokkaampi kuin työtunti”. Nyt ei paljon ajatella eikä piitata kuntien mielipiteistä, nyt hutkitaan – ehkä myöhemmin vasta tutkitaan?
Pelkään pahoin, että Suomi ei tule kestämään tätä rajua tuuletusta. Se on varmaa, että pienet kunnat kärsivät ja jäävät jalkoihin. Sananvalta niillä tulee olemaan vähäinen, ellei olematon.
Antti Esala
kunnanvaltuutettu (kesk.)
Honkajoki
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
