
Hallan riskiä, tavanomaista viileämpiä lämpötiloja ja ajoittaisia sateita tulossa seuraavina päivinä
Hallaa voi vielä tulevina öinä esiintyä etenkin maan länsi- ja pohjoisosan selkeillä alueilla. Lämpötilat tuntuvat alkuun etenkin maan eteläosassa kolealta, viikonloppua kohti mentäessä alkaa hidas nousu.
Tiistaina maan eteläosassa ja paikoin idässä päivälämpötila on ollut laajalti poikkeuksellisen viileää. Kuva: Carolina HusuTiistain vastaisena yönä maan länsi- ja pohjoisosassa esiintyi jälleen hallaa, tosin ilman lämpötila ei enää mennyt pakkaselle. Keskiviikon vastaisena yönä Itä-Lapista Etelä-Pohjanmaalle ja Satakuntaan yltää selkeä vyöhyke, millä hallan esiintyminen on jälleen mahdollista. Torstain vastainen yö on ennusteiden mukaan pilvisempi, perjantain vastaisena yönä pilvisyys rakoilee enemmän. Molempina hallaa voi esiintyä maan pohjoisosassa. Yölämpötila vaihtelee koko maassa 3 ja 13 asteen välillä.
Tiistaina maan eteläosassa ja paikoin idässä päivälämpötila on ollut laajalti poikkeuksellisen viileää. Sama meno jatkuu vielä keskiviikkona, lämpötilojen jäädessä 12 ja 15 asteen välille. Lännessä ja pohjoisessa ollaan lähempänä tavanomaisia lämpötiloja, laajalti 13 ja 19 asteen välillä. Huomenna ajoittaisia sateita esiintyy maan itäosassa sekä Länsi- ja Pohjois-Lapissa ja pilvisyys on runsasta. Muualla maassa pilvisyys vaihtelee.
Torstaina ajoittaisia sateita esiintyy eri puolilla maata, perjantaina sadekuuroja nousee idässä ja pohjoisessa. Samalla kylmin ilmamassa alkaa väistyä ja päivälämpötilat pikkuhiljaa nousta. Torstaina päivällä ollaan koko maassa 12 ja 18 asteen välillä, perjantaina maan etelä- ja keskiosassa 19 ja 21, maan pohjoisosassa 13 ja 19 asteen välillä.
Eetu Rimo
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


