Etelämantereella on lohjennut irti maailman suurin jäävuori – Manhattanin muotoinen, mutta Kemijärven kuntaa suurempi
Jäävuoren irtoamisen uskotaan olevan alueelle luonnollinen tapahtuma, joka ei liity ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen.Etelämantereen jäästä on irronnut jäävuori, joka on tällä hetkellä maailman suurin, kertoo Euroopan avaruusjärjestö (ESA).
Jäävuori on jotakuinkin New Yorkin Manhattanin muotoinen, mutta yli 70 kertaa suurempi. Ronnen jäähyllystä irronnut jäävuori kelluu parhaillaan Weddellinmerellä.
ESA kertoi A-76-jäävuoren irtoamisesta Twitterissä keskiviikkona. Järjestön julkaiseman kuvan mukaan jäävuorella on pinta-alaa 4 320 neliökilometriä.
Toukokuun puolivälin jälkeen taltioituun kuvaan on lisätty vertailun vuoksi Espanjalle kuuluvan Mallorcan saaren ääriviivat. Espanjalaissaari jää 3 640 neliökilometrillään A-76:lle kakkoseksi.
Suomessa jäävuoren pinta-alaa voi verrata esimerkiksi Kemijärven kaupunkiin, jonka laajuus on 3 930 neliökilometriä. Maakuntasarjaan jäävuori ei aivan yllä. Manner-Suomen pienin maakunta Kymenlaakso on noin 4 900 neliökilometrin laajuinen merialueet poislukien.
A-76 on noin 170 kilometriä pitkä ja 25 kilometriä leveä. Jäävuoren havaitsi ensimmäisenä Britannian etelämantereen tutkimusinstituutti British Antarctic Survey ja asia vahvistettiin sittemmin EU:n Copernicus-ohjelman Sentinel-1-satelliitin kuvien avulla.
Aiemman ennätyssuuren jäävuoren pinta-ala oli noin 3 880 neliökilometriä. Tämä A23-A-vuori on niin ikään Weddellinmerellä.
Maapallon keskilämpötila on noussut 1800-luvun jälkeen yhden celsiusasteen. Etelämantereen päällä ilma on kuitenkin lämmennyt kaksinkertaisesti muuhun maapalloon verrattuna.
Uutiskanava CNN:n mukaan tutkijat eivät kuitenkaan tulkitse A-76:n irtoamisen olevan ilmastonmuutoksen ansiota, vaan uskovat kyseessä olevan alueelle luonnolliseen jäävuorten irtoamiseen liittyvä tapahtuma.
Kun tuoreeltaan irronnut jäävuori sulaa, se ei johda CNN:n mukaan merenpinnan nousuun, koska se oli osa kelluvaa jäähyllyä. A-76:n kaltaiset jäävuoret eroavatkin esimerkiksi jäätiköistä irtoavista vuorista, jotka puolestaan lisäävät merenpinnan korkeutta mereen sulaessaan.
Jos Etelämantereen mannerjäätikkö sulaisi kokonaisuudessaan, voisi se nostaa CNN:n mukaan merenpinnan korkeutta liki 58 metriä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

