PÄIVÄN KYSYMYS Onko Ukrainan lippua kysytty?
Puolustusministeri Carl Haglund (r.) herätti viime viikolla huomiota kravatissa, jossa loistivat Ukrainan lipun värit, keltainen ja sininen.
Pyhtäällä hotellin venäläisvieraat luulivat ruotsinkielisen Uudenmaan isännänviiriä Ukrainan lipuksi. Viirissä on keltaisen ja sinisen lisäksi valkoista.
Perheyritys Printscorpio Oy valmistaa lippuja omassa tehtaassaan Pälkäneellä, Aitoon kylässä. Yhtiö täyttää aprillipäivänä 30 vuotta.
Onko teiltä kysytty Ukrainan pöytälippua kriisin yhteydessä, Printscorpion myynnistä vastaava Ari Järvinen?
Ei, Ukraina ei ole vaikuttanut myyntiin. Joskus, kun kurdit taistelivat oikeuksistaan, teimme Kurdistanin lippua. Myös Palestiinan lippua on tehty.
Kun on ollut polttava asia vireillä, täällä asuvat ihmiset ovat tilanneet lippuja osoittaakseen myötätuntoa ja nostattaakseen omaa kansallistuntoaan.
Onko isännänviirin käytössä tapahtunut muutoksia viime vuosina?
Ei. Olemme edelleen aika ujo liputusmaa, lippuja ja viirejä käytetään maltillisesti verrattuna vaikka länsinaapuriin. Siellä niitä käytetään hurjan paljon enemmän ja vapaammin.
Nyt kun on tullut kuntaliitoksia, sukuseuroille ja kyläyhdistyksille on tehty oman kylän viiriä. Sillä kerrotaan, että olemme ylpeästi jonkun kylän kyläläisiä, emmekä kaupungin liitoskuntia. Yhteisöllisyyttä sillä ehkä korostetaan nykyään enemmän. Tehdään pienempiä sarjoja ja personoituja tuotteita jollekin tietylle, pienellekin paikkakunnalle.
Luopioinen ja Pälkäne kun liittyivät yhteen, tuli selkeä piikki niiden viirien kysyntään. Samoin kun Sahalahti yhdistyi Kangasalaan, tapahtui näin. Edelleen Pälkäneellä niin sanottu vanha Pälkäneen puoli haluaa liputtaa kukkoviirillä, Luopioisten puoli haluaa liputtaa lumpeenkukkaviirillä, joka on nykyään koko kunnan tunnus.
Onko sateenkaarilippuja tilattu?
Teemme tilauksesta lippuja laidasta laitaan poliittisesti suuntautuneille yhdistyksille ja yhteisöille. Jossain raja kulkee, äärinationalistisille emme tee. Sateenkaarilippua on tehty, myös Kemijärvi-liikkeelle tehtiin jotain aikanaan.
PAULA LIESMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
