Johtajat laskevat palkkojaan, jos muutkin laskevat
MT kysyi perjantaina joukolta maatalousalan, metsäteollisuuden, kaupan ja elintarviketeollisuuden johtajia, olisivatko nämä valmiita alentamaan palkkojansa. Osa johtajista toi kantansa esiin perjantain Helsingin Sanomissa.
MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo olevansa valmis henkilökohtaiseen palkanalennukseen, jos talkoot alkavat.
”Kysyn kuitenkin veroni maksaneena Simon ja muiden kuntien kunnanjohtajilta, kuinka tällä palkka-alella parannetaan lähipalveluita.”
Sen sijaan kansanedustajien ja ministerien palkkioita hän ei leikkaisi, sillä palkka ei vastaa nykyiselläänkään työmäärää.
”Kyllä politiikan huipulle kuuluvat kilpailukykyiset palkat. Nykyisin käy niin, että ensin siellä kerätään kannuksia nelikymppiseksi, ja sitten lähdetään paremmin palkattuihin oikeisiin töihin.”
Yara Suomen toimitusjohtaja Tero Hemmilä: ”Tavoitteena kilpailukyvyn parantaminen ja työpaikkojen pelastaminen on ensiarvoisen tärkeää. Jos palkkatalkoot on yleisesti yhteiskunnassa päätettävä linjaus ja jos se katsottaisiin keskeiseksi keinoksi myös Yarassa kilpailukyvyn parantamiseksi, niin toki johdon tulee silloin myös olla mukana. Yarassa palkanalennuksista ei ole keskusteltu. Rekrytoimme tällä hetkellä aktiivisesti henkilökuntaa.”
Atrian toimitusjohtaja Juha Gröhn perjantain Helsingin Sanomissa: ”Olisin valmis. Tilanne Suomessa on sellainen, että tässä joudutaan joko vapaaehtoisesti tai ei-vapaaehtoisesti eduista tinkimään. Uskon esimerkin voimaan. Johdon palkoissa on tilaa enemmän kuin työntekijöiden palkoissa.”
HK Scanin toimitusjohtaja Hannu Kottonen perjantain Helsingin Sanomissa: ”Jos tällainen katsotaan tarpeelliseksi, niin varmaan se voidaan katsoa tarpeelliseksi HK Scanissakin. Keskustelu vie silti sivuun tärkeämmistä asioista.”
Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Heikki Juutinen ei ole halukas lähtemään palkanlaskuun, koska työehtosopimus on voimassa vuoteen 2014 asti. Sovituista asioista tulisi pitää kiinni molemmin puolin.
”Kun palkat on sovittu tietyksi kaudeksi, niin myös henkilökohtainen palkkani pysyy sen kauden ennalta määrättynä. En näe hyötyä palkanlaskussa, mutta presidentin veto oli mielenkiintoinen.”
Kaupan liiton toimitusjohtaja Juhani Pekkala ottaa sen palkan, mikä annetaan, eikä valita, vaikka se pienenisi.
”Kaupan liiton hallituksen työvaliokunta päättää palkkioni maaliskuussa, ja minä tyydyn siihen päätökseen.”
Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto olisi valmis palkka-aleen muiden mukana. ”Jos palkanalennuksista tulee yleinen käytäntö, se koskettaa kaikkia. Palkanalennuksissa on iso vaara: jos kotitalouksien ostovoima supistuu, sillä voi olla tuhoisat vaikutukset kotimarkkinoihin.”
SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä Helsingin Sanomissa: ”Jos asiat etenevät niin, että palkkojen alennuksiin ollaan päätymässä, siinä pitää olla mukana. Palkkojen alentamisesta voi olla hyötyä, jos tähdätään säästöihin kaiken kaikkiaan. Jos taas ajatellaan tuloverokertymää tai talouden ostovoimaa, niin vaikutus on miinusmerkkinen.”
Seuraavia henkilöitä MT ei tavoittanut perjantaina: Pekka Laaksonen, Valio; Matti Rihko, Raisio; Matti Karppinen, Lännen tehtaat; Matti Halmesmäki, Kesko; Kari Jordan, Metsä Group.
Seuraavat toimitusjohtajat eivät halunneet kommentoida aihetta: Jussi Pesonen, UPM; Jouko Karvinen, Stora Enso.
HENRIK SCHÄFER
EIJA MANSIKKAMÄKI
TUURE KIVIRANTA
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
