Mieskuoro, josta tuli ilmiö
Aikamiehet-lauluyhtye saavutti miehen iän kuluvana syksynä, minkä kunniaksi julkaistiin Iltatuulen viesti -juhlakirja.
Uutuusteos kertoo edelleen toimivan mieskuoron tarinan viidenkymmenen vuoden ajalta.
Kirjan tehnyt toimittaja Reijo Ikävalko on rakentanut teoksensa paljolti Aikamiesten arkiston asia- ja leikekirjoihin. Hän on haastatellut myös mieskuoron jäseniä ja musiikkielämän aikalaisvaikuttajia.
Kirjan nimi puolestaan viittaa samannimiseen lauluun, joka pysyi Yleisradion listalla tammikuusta 1968 lokakuuhun 1969 asti eli ennätykselliset 92 viikkoa.
Kun kokeneet musiikkimiehet Martti Jäppilä ja Erkki Planting kokosivat yhteen kolmentoista hengen lauluporukan, tarkoituksena oli levyttää vain singlen verran iskelmämusiikkia.
Kolmen vuoden kuluttua Jäppilän säveltämä Iltatuulen viesti kuitenkin nousi ryminällä listalle.
Legendaarista Dallapé-orkesteriakin perustamassa ollut Jäppilä ei tosin ehtinyt nähdä sävellyksensä huikeaa menestystä, sillä hän menehtyi leukemiaan vain 66-vuotiaana keväällä 1967.
Suomalaisia kappaleen menestys sekä ihastutti että vihastutti. Etenkin Beatles-sukupolvi koki slaavilaistyylisen mollivalssin suosion kiusallisena, edustihan se heidän mielestään monella tapaa mennyttä maailmaa. Hitti oli erikoinen myös siksi, että esittäjänä oli kuoro eikä solisti.
Itse asiassa Aikamiehet olivat aikaansa edellä, koska vielä 1960-luvulla oli ennenkuulumatonta, että mieskuoro lauloi viihdemusiikkia.
Vuosikymmenten varrella Aikamiesten musiikillinen repertuaari on elänyt varsin paljon, ja kuoron kokoonpanokin ehtinyt vaihtua moneen kertaan. Alkuperäisjäsenistä ovat elossa enää tenorit Aarni Vartiainen ja Jorma Eloranta.
Ikävalkon kirja etenee juohevasti ja sisältää runsaasti elävää ajankuvaa ja kiinnostavia yksityiskohtia. Luvut vaihtelevat yksittäisistä henkilökuvauksista konserttimuisteloihin ja lähes musiikkitieteellisiin miniesseisiin. Mikäli yhtyettä ei jo valmiiksi tunne, lähestymistapa saattaa kuitenkin tuntua hieman poukkoilevalta.
Onneksi kirjan luvut sitoo yhteen ilmeikäs ja huolellisesti tehty kuvitus, joka koostuu konserttikuvien lisäksi muun muassa vähemmän muodollisista tilannekuvista ja keikkailmoituksista.
RIKU-MATTI AKKANEN
Reijo Ikävalko:
Iltatuulen viesti –
Aikamiehet 50 vuotta 1964–2014. 215 sivua. Minerva Kustannus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
