Lämpenemistäon luvassa
Keski-Euroopan lämpötilojen ennustetaan saavuttavan Pohjois-Suomen kuluvan vuosisadan lopulla. Ennustekuvia katsomalla sellainen kuva todella syntyy. Kuvilla vaikutetaan ihmiseen enemmän kuin sanoilla. On kuitenkin aiheellista palata joihinkin maapalloa koskeviin peruskysymyksiin.
Ilmakehä on lämmennyt 0,8 astetta sen 130 vuoden aikana, jolloin suoria lämpötilan mittauksia on tehty. Jos niin ei olisi pienen jääkauden jälkeen käynyt, saattaisivat ennustajat olla vähissä.
Lämpenemisen ennusteissa kehityksen oletetaan tapahtuvan lineaarisesti nousevana. Luonnossa suuret linjat ovat aina tapahtuneet aaltokäyrän mukaan.
Ei ole mitään syytä olettaa, että ilmakehän kehitys poikkeaisi tästä. Aallon pituudet tietenkin vaihtelevat, mutta nykyinen tilanne on normaalin vaihtelun piirissä.
Maapallon stabiilisuus johtuu kuun vaikutuksesta. Maan akseli vaappuisi holtittomasti ilman kuun vetovoiman vaikutusta.
Vaappumista tapahtuu kaikesta huolimatta, ja sen vaikutus on varmasti vaikuttanut maapallon ilmakehään.
Ennusteissa näyttää siltä, että niissä maan ilmakehä on jotenkin oma yksikkönsä. Siinä unohtuu Auringon vaikutus, Auringon säteilyssä on jaksollisuutta, joista 11 vuoden jaksot ovat tutuimmat revontulten toistuvuuden ansiosta.
Pitempää jaksollisuutta on paljon suuremmilla muutoksilla, joista esimerkkinä ovat nykyinen säteilyn maksimi ja viimeisen jääkauden sulattanut maksimi.
Eelis Pulkkinen
Raanujärvi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
