vierasyliö Metsissä ei ole roskapuuta
Metsien käsittelyn vapauttaminen byrokratiasta ottaa uuden askelen lainmuutoksen kautta lähiaikoina. Muutosta on valmisteltu jo monen vuoden ajan, ja uusia metsien käyttöä koskevia lakialoitteita tulee esiin jatkuvasti.
Julkisuudessa esillä ollut ajankohtainen aihe on muun muassa jokamiehenoikeudet.
Metsien käytön mahdollisuudet muuhunkin kuin teollisuuden ja rakentamisen tarpeisiin ovat muuttuneet monella tapaa. Metsien monikäyttöä ja suojelua on ei vain puhuttu vaan harrastettu sekä valtiovallan että yksityisten toimesta monien vuosikymmenien ajan.
Metsien jatkuvalla kasvatuksella on ollut soveltajia Suomessa lähes yhtä kauan kuin täällä on asuttu.
Metsikkötalous loi tietynlaista järjestystä metsien käsittelyyn. Metsien hävittämiskiellot ja vajaatuottoisuuden torjumiseksi annetut tiukat hakkuuohjeet ja uudistamisvelvoitteet sekä soiden ojitus nostivat metsien kasvun tasolle, jota eivät puoli vuosisataa sitten osanneet ennustaa edes tutkijat.
Metsien käsittelyn vapautuessa sääntelystä tapahtuu varmasti asioita, jotka eivät ole eduksi metsien tulevalle kasvulle. Jo nykyisin näkee teiden varsilla pitkiä pinoja ”roskapuuta”, josta metsän omistajalle ei ole jäänyt juuri mitään.
Laho on useimpien raakkien syynä, ja nämä raakkimäärät lisääntyvät väistämättä, jos jatkuva kasvatus yleistyy, koska korjuuvauriot lisääntyvät kasvavissa puissa sekä juuristossa että maanpäällisissä osissa.
Myöskään metsän vesitalouden sääntely, joka metsikkötaloudessa on helppo järjestää uudistamisen yhteydessä, ei jatkuvan kasvatuksen mallilla onnistu luontevasti. Vesitalouden avulla puiden kasvua pystytään nostamaan huomattavasti.
Puiden käyttö energiaksi on nostanut energiatuotannon omavaraisuutta, vaikka puun käytön kaikkia muotoja tässä suhteessa ei ole vielä edes kunnolla tutkittu.
Puiden sisältämä energia voidaan ottaa hyvin monella tavalla hyötykäyttöön, ja energian saannon hyötysuhde vaihtelee todella paljon.
Perinteinen puun polttaminen tulisijoissa on melko tehoton tapa ja ilmaston kannalta myös haitallisia hiukkaspäästöjä aiheuttava. Niinpä viranomaiset valvovat suurien puuta polttavien voimaloiden hiukkaspäästöjä.
Puuhakkeen kaasuttaminen ja kaasun käyttäminen energiantuotantoon lämpönä ja sähkönä nostaa hyötysuhteen eräiden arvioiden mukaan noin 90 prosenttiin.
Korkea hyötysuhde johtuu siitä, että prosessissa puun sisältämä vesi hajoaa ja vapautuva vety nostaa kaasun energiasisältöä huomattavasti verrattuna pelkkään häkäkaasuun.
Hakkeen kaasutukseen ei ole voimaloita Suomessa kuin muutama, vaikka menetelmä on täällä kehitetty (Gasek Oy).
Kaasutuksen suuri etu on se, että prosessi on saasteeton ja tuhkan lisäksi syntyvä muu jäte on korkealuokkaista aktiivihiiltä, jota voidaan käyttää moneen tarkoitukseen.
Hakkeen kaasutus nostaa ”roskapuunkin” arvoa käyttöpaikalla. Lahopuu jätetään tarkastelun ulkopuolelle, koska puun energiasisältö riippuu lahoamisen asteesta.
Myös puulaji ja puun eri osat ovat energiasisällöltään jonkin verran eriarvoisia. Korkein energiasisältö on koivun latvuksessa, koska oksat sisältävät runsaasti kuorta. Koivun tuohihan on hyvä sytyke.
Mikäli puu kaasutetaan ja hyötysuhde olisi 90 prosenttia puun sisältämästä tehollisesta lämpöarvosta, voitaisiin karkeasti laskea kiintokuutiometristä puuta saatavan 1,8 megawattituntia energiaa.
Vertaamalla vastaavasta energiamäärästä normaalin kuluttajan sähkönä (energia + siirtohinta) maksamaan hintaan tulisi puukuutiometrin arvoksi haketettuna käyttöpaikalla noin 180 euroa.
Tätä taustaa vasten tuntuu siltä, että energiapuun hinta voitaisiin moninkertaistaa nykyisestä.
Tällä hetkellä monet metsänomistajat tuottavat energiapuuta tappiokseen metsiä hoitaessaan. Energiayhtiöiden toiminta olisi todella kannattavaa, jos energiantuotannon hyötysuhde olisi tasolla, jolla se voisi teoreettisesti olla.
Metsänomistajat, joilla on ammattitaito ja tarvittavat koneet, voisivat tehdä energiatuotannon avulla toiminnastaan hyvin kannattavaa. Metsien omistamisen kannattavuus kytkeytyy vahvasti energiapuun hintaan.
Dieselmoottoreiden polttoaineeksi on Suomessa kehitetty puusta saatavaa biodieseliä. Tuotanto näyttää ainakin vielä olevan melko kannattamatonta.
Pitäisi kuitenkin ajatella uudella tavalla myös moottoreiden polttoaineen osalta, sillä jo nyt monissa maissa vetyautot on kehitetty pitkälle. Siinä olisi eräs ratkaisu myös Suomessa, koska puuta kaasuttamalla vetyä voisi tuottaa jopa pienissä voimalaitoksissa.
Puusta noin kuusi prosenttia on vetyä. Puun kosteudella ei olisi paljon merkitystä, ja se voisi tulla lähialueen metsistä melko tuoreena, koska kaasuttamisessa puun sisältämä vesi hajoaisi ja vetyä tulisi runsaasti.
Vedyn erottaminen puusta saatavasta kaasusta ei voi olla vaikea ongelma, koska vety on hyvin kevyt kaasu verrattuna häkään. Kaasun ainesosia voitaisiin säädellä kaasun käytön mukaan, ja kaasun erilaisia käyttömuotoja tulisi kehittää.
Metsätalous on lähivuosina monien haasteiden mutta myös mahdollisuuksien edessä. Kun otetaan huomioon Suomen metsien runsas yksityisomistus sekä moninaiset käyttömuodot, ei kiistellyille lakialoitteille varmasti tule loppua.
Suomen metsäklusteri on asettanut tavoitteekseen tuotannon arvon kaksinkertaistamisen vuoteen 2030 mennessä. Turvatakseen puunsaannin kotimaasta teollisuus joutuu kyllä hyvin nopeasti kaksinkertaistamaan energiapuun ja kuitupuun hinnan.
Samalla voitaisiin lopettaa erilaisten tukiaisten maksaminen sekä puun käyttäjille että metsien omistajille, koska toiminta olisi kannattavaa kaikille.
JOUKO LAASASENAHO
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston emeritusprofessori.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
