TTIP tositestissä torstaina
BRYSSEL (MT)
EU:n ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus TTIP laitetaan ensimmäiseen tositestiin torstaina. Silloin Euroopan parlamentti ottaa siihen kantaa täysistunnossa.
Sopimuksesta – ja varsinkin sen osasta, joka käsittelee investointien suojaa ja riitojen ratkaisua – käydään kova vääntö ennen torstain äänestystä.
Tähän saakka sopimusta on käsitelty parlamentissa 13 valiokunnassa. Lausunnot ovat olleet hyväksyviä, mutta kannanotot varovaisia.
Sävy on ollut, että TTIP voidaan hyväksyä, mutta huonoa sopimusta ei pidä hyväksyä.
Tällä viikolla sävy muuttuu.
Sopua pitäisi rakentaa sosiaalidemokraattisen (SP) ja konservatiivisen (EPP) ryhmän välille. Alde toimii vaa’ankielenä. Suomen kokoomus kuuluu konservatiiveihin ja keskusta Aldeen.
”Me emme hyväksy kansainvälisen kaupan valiokunnan kirjausta investointiensuojasta. Meidän ryhmä tuo investointisuojasta oman ehdotuksen torstaina äänestykseen”, SDP:n meppi Liisa Jaakonsaari sanoo.
Kansainvälisen kaupan valiokunnassa tehty raportti on tärkeä, sillä se on yhteenveto kaikkien muiden valiokuntien mielipiteistä.
Raportti viittaa investointien suojaamisessa kauppakomissaari Cecilia Malmströmin toukokuun alussa tekemään ehdotukseen.
Ehdotus sisältää erityisen tuomioistuimen ja tuomioista valittamisen.
Sosiaalidemokraattien mielestä ehdotus on epäselkeä.
”Investointisuoja on keskeinen koko sopimuksen läpimenon kannalta, eikä se saa olla epäselvästi muotoiltu”, Jaakonsaari sanoo.
Vihreiden mepin Heidi Hautalan mukaan vihreiltä on tulossa TTIP:iin muutosehdotuksia.
Vaikka TTIP tiivistyy parlamentissa investointisuojaan, on sopimuksessa myös muita hankaluuksia, keskustan meppi Anneli Jäätteenmäki arvioi.
”Säädösten yhteensovittaminen, maantieteelliset alkuperämerkinnät GI:t sekä Yhdysvaltojen laki, joka velvoittaa ostamaan kotimaista julkisissa hankinnoissa”, Jäätteenmäki sanoo.
Epäselvää on myös, miten TTIP ulottuu Yhdysvaltojen osavaltioihin.
Kokoomuksen mepin Henna Virkkusen mielestä TTIP:iin pitäisi lisätä energiakysymykset, koska Eurooppaan voidaan tuoda Yhdysvalloista nesteytettyä lng-maakaasua.
Jaakonsaaren mukaan hyvää on, että kansainvälisen työjärjestö ILO:n kahdeksan yleissopimusta ovat mukana TTIP:ssä.
Aimo Vainio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
