Lisääntymispuiden poistopysäyttää kirjanpainajat tehokkaasti
Antti Poikela kiinnitti feromonihoukuttimen myrkytettyyn tuulenkaatoon. Markku Vuorikari Kuva: Viestilehtien arkistoORIMATTILA (MT)
Kirjanpainajien kuivattamia kuusia näkee entistä useammin kuusikoiden reunoilla. Niille on riittänyt lisääntymismahdollisuuksia myrskypuissa ja pitkät lämpimät kesät ovat vahvistaneet niiden kantoja.
Kirjanpainajatuhot ovat riivanneet etenkin Salpausselän eteläpuolella vanhoja kuusikoita, mutta ne ovat lisääntyneet muuallakin Etelä-Suomessa. Vauhtiin päästyään kirjanpainajat tappavat myös terveitä pystypuita.
Niiden jäljiltä kuusitukit kelpaavat enää polttoon, joten metsänomistajat kärsivät niistä melkoiset tappiot.
”Kirjanpainajan torjunnassa tärkeintä on korjata hyönteisen lisääntymiseen sopiva tuore puuaines metsästä nopeasti pois. Erityisen ilkeitä ovat tuulenkaadot, jotka juuriyhteyksien vuoksi saattavat säilyä tuoreina lisääntymisalustoina pitkään”, sanoo Metsäkeskuksen esittelijä Jukka Matilainen.
Matilainen muistuttaa, että hyönteistuholaki sälyttää tuhojen mahdollisesta leviämisestä vastuun metsänomistajalle. Naapurin hoitamatta jättäneistä tuulenkaadoista levinneiden kirjanpainajien aiheuttamista tuhoista voi siis hakea korvausta käräjiltä.
Korvausraja rikkoutuu, jos metsikön kasvu putoaa tuholaisten takia 30 prosenttia tai viidennes metsikön puista kuolee.
”Metsänomistajan vastuu asiassa on selkeä. Siksi nyt on aika käydä omat metsät läpi ja korjata niistä heikentyneet puut ja tuulenkaadot pois.”
Tuhojen ehkäisemiseksi tuore kuusipuutavara ja yli 20 puun tuulenkaadot on hyvä korjata metsistä juhannukseen mennessä. Kirjanpainajatuhoille alttiilla alueilla tuulenkaatojen korjuussa kannattaa olla erityisen huolellinen.
Pahimmilla tuhoalueilla moni metsänomistaja on hakkauttanut koko kirjanpainajan vaivaaman metsikön.
Metsäneuvoja Antti Poikela Uudenmaan metsänhoitoyhdistyksestä kertoo, että viimeisen parin vuoden aikana kirjanpainajatuhoja on löytynyt lähes kaikista hänen suunnittelemistaan kuusikon päätehakkuista.
”Tuhot ovat tietenkin vaihdelleet suuresti. Pahimmillaan 250 kuution kuusikosta 100 kuutiota on ollut kirjanpainajien tuhoamaa. Keskimäärin tuhot ovat olleet 10–15 kuutiota hehtaarille.”
Huhtikuun lopulla Poikela asetteli feromoniansoja Arto Henttosen päätehakkuuikäisen kuusikon suojaksi. Henttonen kertoi havainneensa viime kesänä kuusikossa pari kirjanpainajien pesäkettä.
”Olen kerännyt kuivuneita kuusia polttopuiksi. Kesällä huomasin, että yhä enemmän kuusia alkaa kuolla pystyyn. Se kävi todella nopeasti.”
Tarkoitus oli hakata kuusikko aukoksi talven aikana. Kuusikon ostanut yritys ei saanut sitä kuitenkaan mahtumaan korjuuohjelmaan. Seuraava yritys on kelirikon jälkeen kesällä.
Poikela toivoo, että feromoniansat suojaavat kuusia siihen asti.
Feromonin tuoksu houkuttelee kuoriaisen myrkytettyyn puuhun. Siihen pureutuminen tappaa kuoriaisen.
Feromonihoukuttumia myydään viiden kappaleen pakkauksissa. Yhdellä feromonihoukuttimella voi suojata jopa yli hehtaarin kuusikon, jos hyönteisiä ei ole runsaasti liikkeellä. Paketin hinta on 50 euroa.
Niiden lisäksi tarvitaan pyyntipuihin ruiskutettavaa torjunta-ainetta. Käsittely on uusittava parin viikon välein.
Pyyntipuut on varmuuden vuoksi hyvä sijoittaa pari kymmentä metriä aukon puolelle. Muuten osa niiden houkuttelemista hyönteisistä iskee vääriin, suojattavaksi tarkoitettuihin puihin.
Matilainen suosittaa feromonitorjuntaa vain erityiskohteisiin, sillä se on kallista ja eikä sen teho ole taattu. Tärkeintä on korjata tuhopuut ja tuore puutavara pois metsistä ajoissa.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
