KIRJA Maaseutuyrittäjille työkirjakuluttajalähtöisistä palveluista
Sitra ja Pro Agria ovat yhteistyössä tuottaneet aloittaville maaseutuyrittäjille Kasvunvara-nimisen työkirjan, joka perehdyttää yrittäjän tai yrittäjäksi aikovan kuluttajalähtöiseksi palveluntuottajaksi.
Kirja on suunnattu sekä mikro- ja pienyrityksille ja yritysverkostoille että asiantuntijoille ja neuvojille. Kirja on lähtökohdiltaan hyvin käytännöllinen. Siinä on runsaasti omaa ajatustyötä tukevia tehtäviä.
Tähän asti vastaavia yritystoiminnan oppaita on ollut suomeksi tarjolla vain vähän.
Valtaosa kirjallisuudesta on julkaistu englanniksi, minkä vuoksi myös suomenkielinen sanasto on pitkälti puuttunut, kertoo yksi kirjan kirjoittajista, muotoilija Outi Ugas Hahmo Design Oy:stä.
Myös kielen selkeyteen on Ugasin mukaan satsattu. Siitä hän kiittää toista kirjan kirjoittajista, kirjailija Kirsti Mannista. Manninen vaati Ugasin mukaan muita kirjoittajia ponnistelemaan selkeään ilmaisuun.
”Työkirja on pyritty tekemään mahdollisimman käyttäjäystävälliseksi. Kirjassa on vältetty ulkomaisten yritystoiminnan oppaiden monimutkaista kielenkäyttöä.”
Työkirja jakautuu kuuteen osioon, joista kunkin aloittaa tapausesimerkki todellisesta yrityksestä.
”Yritykset on valittu sillä perusteella, että niissä on tietoisesti kehitetty ymmärrystä asiakkaan tarpeista ja toiveista. Monissa myös asiakkaat on otettu mukaan yrityksen kehittämiseen”, Ugas kertoo.
Jokaisessa kirjan kuudesta osiosta lukijaa perehdytetään käsiteltävään asiaan tietoaukeamilla, syventävillä artikkeleilla, ydintehtävillä ja täydentävillä tehtävillä.
Loppuun on koottu lisäksi yrittäjän työkalupakki, joka sisältää tietoa niin talouden ja oman ajan hallinnasta, yrityksen riskeihin varautumisesta kuin omien voimavarojen arvioinnistakin.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
